Kurssirahoitusta jaossa Norjassa

Vox julisti haettavaksi uusia määrärahoja perustaitokurssien järjestämiseen

Määrärahoja anotaan Norjan osaamispolitiikan kansalliselta asiantuntijaelimeltä Voxilta kahden eri ohjelman kautta: työpaikoilla järjestettäviin kursseihin Kompetansepluss arbeid -ohjelmasta, vapaaehtoissektorin kursseihin taas Kompetansepluss frivillighet -ohjelmasta. Jälkimmäinen ohjelma perustettiin vuonna 2015, ja sen rahoitus kasvaa tänä vuonna. Ajatuksena on käyttää vapaaehtoistoimintaa perustaitojen oppimisympäristönä. Vapaaehtoissektorin kurssien halutaan poikkeavan aiemmin järjestetyistä työelämän perustaitokursseista. Ajatuksena on sisällyttää puhe-, kirjoitus- ja lukutaidon sekä laskutaidon ja tietotekniikan opetusta vapaaehtoissektorin laajaan kurssitarjontaan, kuten teema-, harjoitus- ja aktiviteettikursseihin, joille aikuisten on luontevaa osallistua.

Lisää aiheesta (norjaksi)