Nuukissa seminaari innovatiivisesta aikuisten oppimisesta

29.–30. elokuuta järjestettiin kaksipäiväinen seminaari, jonka aiheena oli innovatiivinen aikuisten oppiminen.

Tapahtuma järjestettiin Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa Grönlannin vanhimpiin oppilaitoksiin kuuluvan opettajaseminaarin juhlatiloissa. Seminaari järjestettiin yhteistyöhankkeena, johon osallistui grönlantilaisia NVL-toimijoita sekä Grönlannin koulutus-, kulttuuri-, tutkimus- ja kirkkoasioista vastaava ministeriö. Suunnitteluun osallistuivat NVL:n innovaatioverkosto, etäoppimisverkosto Distans sekä IKT- ja ohjausverkosto.

Seminaarin avauspuheenvuoron piti Grönlannin koulutus-, kulttuuri-, kirkko- ja tasa-arvoasioiden ministeri Doris J. Jensen. Puhe käsitteli oppimista ja sen grönnninkielistä semanttista merkitystä, joka on sidoksissa perinteisen grönlantilaisen kulttuurin uskomuksiin. Puheessa käsiteltiin myös aikuisten oppimisen nykytilannetta Grönlannissa. Lisäksi NVL:n tanskalainen yhteyshenkilö Maria Marquard esitteli seminaarin alussa Pohjoismaiden ministerineuvoston strategiaa ja NVL:n roolia sen toteuttamisessa.

Seminaarin ohjelma koostui kiinnostavista alustuksista ja niiden jälkeen pidetyistä workshopeista. Alustajina toimi eri oppilaitosten ja organisaatioiden edustajia Pohjoismaista ja Grönlannista. Tanskasta mukana olivat DPU:n/Århusin yliopiston sekä IBA Erhversakademin edustajat, Suomesta taas Proakatemia ja Polar Partners. Grönlantia seminaarissa edustivat koulutus-, kulttuuri-, tutkimus ja kirkkoministeriö, konsulttiyritys Focus, nuukilainen työvoima- ja koulutuskeskus Majoriaq sekä kansallinen opinto- ja uraohjauskeskus.

Seminaariin oli ilmoittautunut vajaa 50 ihmistä eri organisaatioista. Kiinnostus ylitti kuitenkin osallistujien määrän, sillä paikalle saapui myös useita henkilöitä jotka eivät olleet ilmoittautuneet.

Grönlanti kiittää NVL-verkostoa sekä kaikkia osallistujatahoja seminaarin toteutumisesta.