”Halusin saada menetetyt vuodet takaisin”

 

 

− Olen perheeni ensimmäinen maisteri. Suvullani ei ole akateemista taustaa, vaan isoäitini veli ja sisar olivat yliopistolla töissä vahtimestareina, helsinkiläinen Hanna Salminen kertoo.

Pian perheessä on myös tohtori. Ensi maanantaina Salminen väittelee Helsingin yliopistossa viestinnän johtajuudesta.

Tutkimustaan esittelevästä puheenvuorostaan, lektiosta, hän aikoo siivota turhat sivistyssanat pois. Väittelijän mielestä tutkimustiedon pitää avautua ihan jokaiselle, jotta siitä on hyötyä.

− Sen takia tein väitöskirjanikin suomeksi. Pidän itseäni pikemminkin työyhteisöjen ja viestinnän kehittäjänä kuin tutkijana.

Yhden prosentin joukko

Hanna Salmisen reitti tohtoriksi ei ole ollut tavallisin, suorin eikä helpoin. Maisterintutkintoa edeltävät opintonsa hän teki Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa. Viestinnän laitoksen opiskelijaksi hän pääsi opintosuorituksillaan eikä pääsykokeilla.

Näin tekee vain prosentti kaikista yliopisto-opiskelijoista vuosittain, käy ilmi korkeakouluharjoittelija Teemu Vaalasmaan laatimasta selvityksestä. Kaksi vuotta sitten avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi otettiin reilut 500 opiskelijaa.

Salminen on onnellinen valitsemastaan väylästä.

−  Avoin yliopisto erottelee vain nopeat ja hitaat: yksi vaikeimpia asioita oli mahtua mukaan, hän perustelee.

Toisenlaisiakin reittejä hän näet ehti koettaa ennen kuin löysi omansa.

Viiden vuoden karuselli

Keväällä 1990 laudaturin paperit kirjoittanut Hanna Salminen painoi päähänsä valkolakin maineikkaan Norssin lukion juhlasalissa. Kuten opiskelijatoverinsa, hänkin aikoi akateemiselle uralle, oikeustieteelliseen tai kauppakorkeaan.

Hanna Salmisen opintie

  • 1990 ylioppilaaksi
  • 1997 tradenomiksi
  • 1999 avoimeen yliopistoon
  • 2004 valtiotieteiden maisteriksi
  • 2008 väitöstutkijaksi
  • 2014 väitöskirjan tarkastus

Tuore ylioppilas ei vain tiennyt, että alma materin ovet eivät avautuisi ensimmäisellä kerralla, eivätkä toisellakaan.

Pääsykokeiden ja pätkätöiden karusellissa meni viisi vuotta. Milloin sisäänpääsystä puuttui puolikas piste, milloin yksi tai kaksi.

− Siihen mahtui aina monta ihmistä väliin. Silloin en nähnyt alkuunkaan valoisaa tulevaisuutta.

Sen sijaan ammattikorkeakoulun liiketalouden ja hallinnon linjalle Salminen pääsi ensi yrittämällä soveltuvuustesteillä. Tradenomiksi hän opiskeli kolmessa vuodessa työn ohessa.

− Ajattelen, että olen rakentamassa elämää yhteiskunnassa, ja siihen tarvitaan ammatti, tutkinto ja tulot. Ei ole aikaa ja varaa chillailla, hän perustelee tahtiaan.

Jos vaikka cumuun asti

Suurin unelma, viestinnän opinnot, tuli ulottuville sattumalta lounastauolla tenttikirjaa lukevan työkaverin vinkistä. Elämässä oli vieläpä tilaa uudelle.

− Avoimessa yliopistossa saatoin lukea ainetta, johon en ollut edes harkinnut pyrkiväni. Mietin, että jos onnistuisin tekemään viestinnästä edes cum lauden, se olisi tyhjää parempi, Salminen kertoo.

Toisin kävi. Viiden vuoden kuluttua hän oli valtiotieteiden maisteri. Opintolainaa ei kertynyt senttiäkään, sillä Salminen kävi koko ajan töissä ja maksoi kursseja lomarahoillaan.

Ripeää etenemistä selittävät utelias luonto ja työelämässä opittu asenne: projekti osiin ja osille aikataulut.

− Opiskelu saa parhaimmat puoleni esiin: olen hyvin innoissani, kun löydän jotain mielenkiintoista. Sitä paitsi  halusin saada menetetyt vuodet takaisin, Salminen sanoo.

Pääsykokeet joutaisivat pois

Viime vuonna viisi kuudesta hakijasta jäi Helsingin yliopiston ovien ulkopuolelle. Hanna Salminen uskoo, että moni heistä voisi edetä tavoitteitaan kohti avoimessa yliopistossa. Sen sijaan, että yliopistot remontoivat pääsykokeitaan ensikertalaisia suosiviksi, ne voisivat luopua koerumbasta kokonaan ja käyttää voimavarat avoimen väylän kehittämiseen.

−  Yliopistossa ei tarvitse tehdä täydellistä, vaan olennaista on saada tehtyä koko putki. Miksi ihmeessä siitä ei palkita siitä, että onnistuu ja etenee opinnoissaan? Salminen kysyy.

Kehittämistä olisi siinäkin, miten avoimesta väylästä tulevat pääsevät mukaan opiskelijaporukoihin. Viestintäyrityksen esimiehenä työskennellyt Salminen koki itsensä yliopistolla yksinäiseksi sudeksi.

− Olin huomattavasti muita vanhempi ja töissä yrityksessä, joka tarjosi täydennyskoulutusta viestinnän ammattilaisille. Verkostoni olivat työelämästä eivätkä opiskelijamaailmasta, hän kuvaa.

Tutkimustiedolla kehittämään

Hanna Salmisen väitöskirja syntyi seitsemässä vuodessa vaativan työn ohessa. Väitöstilaisuus on etappi, jonka jälkeen hän pääsee hyödyntämään laatimaansa viestinnän kehittämisen mallia kouluttajana ja valmentajana.

Väittelijän viesti on, että viestintä kuuluu jokaiselle organisaatiossa.

−  Tulevaisuudessa yrityksen viestinnän johtaja ei välttämättä ole vain se hyvä kirjoittaja ja puhuja, vaan häneltä vaaditaan valtavasti erilaista osaamista. Eikä viestintäyksikkö yksin selviä tehtävästä, vaan on pidettävä huoli, että koko organisaatio viestii järkevästi.

Entä mahtuuko elämään viimein chillailuakin, omaksi huviksi oppimista?

− Kun minulla joskus on aikaa, ryhdyn opiskelemaan kieliä, ne kaipaavat freesausta. Mutta ensin haluan palauttaa elämään teatterin, oopperan ja kirjat – mieli ei tuota, ellei sitä ravitse kulttuurilla, Hanna Salminen sanoo.

Valtiotieteiden maisteri Hanna Salminen väittelee maanantaina 8. joulukuuta Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Kuva: Hanna Salmisen arkisto

The post ”Halusin saada menetetyt vuodet takaisin” appeared first on Souli.