300 miljoonaa kruunua tukea aikuiskoulutukselle EU:lta

 

 

Työelämän koulutuskeskus on allekirjoittanut sopimuksen EU:n myöntämästä tuesta, jolla nopeutetaan mm. aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen ja opinto- ja uraohjauksen kehittämistä erityisesti sellaisille aikuisille joilla on vain vähän formaalia koulutusta. 1 875 000 euron suuruinen tuki maksetaan kolmen vuoden aikana. Tukirahoitus on osa EU:n IPA -ohjelmaa, joka on suunnattu EU- jäsenyysprosessissa mukana oleville maille. Myös Islannin aikuiskoulutusrahasto on vahvistanut myöntävänsä apurahan hankkeelle.  

Lisää aiheesta (islanniksi): www.frae.is/frettir/nr/394/