Aikuisten oppisopimuskoulutuksen suosio nousussa

Etenkin taustaltaan ei-länsimaalaisten naisten määrä kasvanut

 

Tanskalaisen työnantajien keskusjärjestö DA:n mukaan aikuisia oppisopimusopiskelijoita on nyt 13 155, mikä on 5 500 enemmän kuin neljä vuotta sitten. Vuosina 2021–2021 määrä nousi 50 %.

Aikuisten oppisopimuskoulutuksen uudistus on lisännyt etenkin ei-länsimaalaistaustaisten naisten osallistumista oppisopimuskoulutukseen. Myös ei-länsimaalaistaustaisten miesten määrä on kasvanut huomattavasti. DA suositteleekin, että aikuisten oppisopimuskoulutusta tuetaan jatkossakin tarkoituksenmukaisesti kohdistettuna.

Aikuisten oppisopimuskoulutukseen voivat osallistua yli 25-vuotiaat, jotka kuuluvat johonkin näistä kohderyhmistä:

  • työttömät, joilla ei ole ammattikoulutusta tai joiden koulutus on vanhentunut
  • ammattikoulutetut työttömät, joiden työttömyys on kestänyt vähintään kolme kuukautta (väliaikainen kokeilu, jota on jatkettu 31. joulukuuta 2022 asti)
  • työlliset, joilla ei ole ammattikoulutusta.

Aikuiset oppisopimusopiskelijat saavat minimipalkan suuruista palkkaa. Koulutus koostuu työssäoppimisjaksoista ja opiskelujaksoista. Työnantaja voi hakea palkkatukea työssäoppimisjaksoille.

Lisää aiheesta (tanskaksi):