Digitalisaatiosta ei ole pikakorjaussarjaksi

 

Digitaalisten teknologioiden käyttäminen opetuksessa tuo mukanaan etuja, mutta myös suuria haasteita, sillä ne on otettava huomioon didaktiikkaa ja oppisisältöjä suunniteltaessa, sanoo professori Mie Buhl.

 
– Nykymaailmassa ollaan nyt tilanteessa, jossa ei ole mahdollista kieltäytyä käyttämästä teknologiaa opetuksessa. Siksi minua kiinnostaa, millä tavoin opetus voidaan suunnitella sellaiseksi, että se on tarkoituksenmukaista tämän uuden toimintaympäristön näkökulmasta, sanoo Mie Buhl, jokatoimii viestinnän, tietotekniikan ja oppimismuotoilun professorina Aalborgin yliopistossa. Valokuva: Dorthe Plechinger

Lähestulkoon kaikki ovat tekemisissä digitaalisten teknologioiden kanssa päivittäin niin yksityiselämässä kuin työpaikallakin. Uusi teknologia on luonut opetukseen aivan uusia mahdollisuuksia, jotka voivat olla houkuttelevia sekä opiskelijoiden että työnantajien näkökulmasta. Vaikka osa opettajista kokee ahdistusta digitaaliseen opetukseen ryhtymisestä, asialle ei kannata kääntää selkäänsä. Sen sijaan opettajien tulisi omaksua digitaaliset teknologiat ja käyttää niitä kriittisesti opetuksen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa mielekkäillä tavoilla.

– Nykymaailmassa ollaan tällä hetkellä tilanteessa, jossa ei ole mahdollista kieltäytyä käyttämästä teknologiaa opetuksessa. Siksi minua kiinnostaa, millä tavoin opetus voidaan suunnitella sellaiseksi, että se on tarkoituksenmukaista tämän uuden toimintaympäristön näkökulmasta, sanoo Mie Buhl, joka toimii viestinnän, tietotekniikan ja oppimismuotoilun professorina Aalborgin yliopistossa.

Mie Buhl on itse kulkenut koko pitkän tien perinteisestä analogisesta opetuksesta digitaaliseen opetukseen toimiessaan lähes 35-vuotisella urallaan ensin peruskoulun opettajana, sittemmin yliopistonlehtorina ja tutkijana. Hän on käyttänyt digitaalisia teknologioita opetuksessa vuodesta 2003. Niinpä hän pystyy toteamaan tietyllä auktoriteetilla, että e-oppiminen voi tuoda mukanaan sekä isoja hyötyjä että monia uusia suuria haasteita. On myös tärkeää, että sekä organisaatioiden johtajat että digitaalisen kehitystyön tekijät ottavat eri näkökannat huomioon ennen suuriin digiuudistuksiin syöksymistä. 

– Minulla on tapana sanoa, että kyseessä ei ole mikään pikakorjausmenetelmä. Didaktiikan kannalta työtä on ihan yhtä paljon kuin kaikissa muissakin oppimistilanteissa. Mielestäni mikään ei viittaa siihen, että digiopetus olisi helpompaa, halvempaa tai nopeampaa kuin aikaisemmat opetusmenetelmät. Sillä vain pystytään tekemään eri asioita, Mie Buhl korostaa. 

Mie Buhl…

… on myös KILD-tutkimusryhmän johtaja. KILD tutkii, miten oppimisprosesseja voidaan kehittää teknologia-avusteisesti uusilla, tarkoituksenmukaisilla tavoilla. Buhlin omaa erikoisalaa on visuaalinen oppiminen ja sen merkitys oppimisprosessiemme organisoinnille. Muiden tutkimusryhmäläisten tutkimuskohteina ovat esimerkiksi pelit ja organisaatiomuutoksiin liittyvät johtamisstrategiat. Työn keskipisteessä ovat tietotekniikan mahdollisuudet oppimisen kvalifioinnissa ja fasilitoinnissa sekä luovuuden ja innovaatioiden tukemisessa. ”Ryhmän työskentelytapa on hyvin käyttäjäorientoitunut, joten teemme yleensä yhteistyötä loppukäyttäjien kanssa sisällön osalta ja hankkeen aikana”, Buhl kertoo.  

…  toimii pääpuhujana Voksenpædagogisk Forumin konferenssissa, joka pidetään tänä vuonna 25. huhtikuuta Koldingissa. Konferenssi on suunnattu kaikille aikuiskoulutuksesta ja osaamisen kehittämisestä kiinnostuneille.   

Opettajan itseymmärrys 

Yksi opettajien kohtaamista suurista haasteista on se, että digitaaliset teknologiat haastavat monella tavoin heidän käsitystään itsestään ja roolistaan. Esimerkiksi kansanopistoissa tehdyistä tutkimuksista ilmenee, että opettajat kokevat perustavanlaatuista epävarmuutta siitä, saavatko he digitaaliset välineet toimimaan. 

– Tuota epävarmuutta ei voi poistaa, sillä eteen saattaa tulla tulee aina uusia teknisiä haasteita, Mie Buhl toteaa. Se mitä opettajana voi tehdä on luopua kaikkitietävästä roolista ja pyytää apua kurssilaisilta tai teknisen tuen henkilöstöltä. 

– Opettajan ei missään nimessä kuulu olla teknikko. On hyödyllistä ymmärtää teknologian toimintaperiaatteet, mutta on myös tärkeää tietää, keneltä voi kysyä apua, jos välineet eivät toimi –etenkin alkuvaiheessa, Buhl sanoo. 

Monet opettajat myös pelkäävät, mitä heidän oppiaineelleen ja opetussisällöilleen käy, kun opetus muutetaan digitaaliseksi. Onko vaarana, että digitaalinen teknologia jättää varjoonsa vuosikausien aikana tehdyn työn? Mie Buhl kuitenkin painottaa, että kyseessä ei kuitenkaan ole ”joko-tai”-tyyppinen asia. Opetussisältöjen tulee kehittyä samaa tahtia digitalisaation kanssa, ja suuri osa digitaaliseen opetukseen kuuluvasta työstä on nimenomaan opetussisältöihin liittyvää työtä. 

– Didaktiikka pysyy monin tavoin samanlaisena. Opettajan tehtävänä on edelleen päättää, mikä opetuksen aiheena on ja miten opetus toteutetaan sekä arvioidaan, Buhl toteaa. Hän kuitenkin lisää, että perinteisen ja digitaalisen opetuksen välillä on toki suuria eroja. 

Opettaja oppimismuotoilijana

E-oppimisessa joku laatii yleensä sähköiseen oppimisympäristöön kurssipohjan, johon voidaan viedä opetusta, lähteitä, tehtäviä ja kysymyksiä. Usein aikuisopettaja on se, joka valitsee sisällöt ja määrittelee kurssilaisten tai opiskelijoiden työtavat. Aikuisopettaja toimii yleensä myös kurssin ohjaajana tai opettajana.  

Niinpä Mie Buhlin erikoisala, digitaalinen oppimismuotoilu, edellyttää, että opettaja harjoittelee aivan uudenlaisia opetuksen suunnittelun tapoja.

– Itse asiassa oppimismuotoilu ei poikkea kovin paljon didaktiikasta. Käsitteen tarkoituksena on enemmänkin korostaa sitä, miten monimutkaisesta asiasta on kyse: digitaalisuuden myötä kuvioon tulee paljon lisää toimijoita ja tekijöitä. Opettajan on otettava kaikki ne huomioon ja suunniteltava koulutus kokonaisuutena. Koulutukset julkaistaan usein kokonaisina kurssipaketteina, ja siksi koulutuksen viimeinen päivä tulee suunnitella yhtä huolellisesti kuin ensimmäinen, Mie Buhl luonnehtii. 

MediaHandler (6).jpg
Mie Buhl. Valokuva Dorthe Plechinger

Onko kurssilla opettaja? 

Voi olla mullistava kokemus luopua kaiken tietävän ja osaavan henkilön roolista. Tuo rooli jaetaan nyt useammalle ihmiselle, jolloin yksittäinen opettaja ei ole ainoa, joka suunnittelee, toteuttaa ja arvioi opetusta. Opettaja tulee riippuvaiseksi teknisen tuen henkilöstöstä ja joutuu hyväksymään, että hänen vastuullaan on tuottaa vain yksi pieni osa kurssikokonaisuudesta. Lisäksi hänen on kyettävä suunnittelemaan verkko-opetusta, joka toimii ilman että kouluttaja on paikalla koko ajan. Tämä vaatimus luo yleiselläkin tasolla suuria haasteita: 

– Olemme tottuneet siihen, että opettajalla on edellytykset arvioida, missä asioissa opiskelijat tarvitsevat tukea. Nyt opettajan ja opiskelijan suhde muuttuu välilliseksi, ja heidän välillään on suurempi etäisyys. Tämä saattaa johtaa siihen, että kurssilaisia tai opiskelijoita putoaa helpommin joukosta, kun kukaan ei ole paimentamassa heitä, Mie Buhl pohtii.  

Kahden ihmisen istuessa fyysisesti samassa tilassa tapahtuu nimittäin paljon muutakin kuin se, mitä sanotaan. Ihmiset katsovat toisiaan silmiin, sillä keho, näköaisti ja eleiden, ilmeiden sekä taukojen tulkinta  ovat osa heidän välistään viestintää. Kun siirrytään digitalisoituun opetukseen, on löydettävä keinot noiden viestien välittämiseen.   

– Niinpä kaikki didaktikot työskentelevät parhaillaan selvittääkseen, miten oppimisprosessit voidaan suunnitella järkeviksi. He suunnittelevat uusia vuorovaikutuksen muotoja, jotka eivät ole niin riippuvaisia perinteisestä opetuksesta. Kyse voi olla vaikkapa itseohjautuvista tiimeistä, jolloin opettajan rooli on toimia valmentajana, moderaattorina tai ohjaajana, Mie Buhl kertoo. 

Kun opiskelija ei tiedä, mitä hän ei tiedä 

Vastaavasti haasteita luo myös se, että iso osa verkko-oppimisesta tapahtuu ilman opiskelijan ja opettajan välistä reaaliaikaista viestintää, usein ryhmissä. Kommunikaatio tapahtuu eriaikaisesti viestejä lähettämällä: jos opiskelija lähettää kirjallisen viestin, opettaja vastaa siihen vasta myöhemmin.  

Erityisen hankalaan tilanteeseen etäoppimisprosessissa joudutaan, kun eteen tulee kriisi. Opiskelija tai ryhmä saattaa esimerkiksi hukata punaisen langan, ja joskus voi olla vaikeaa selittää, missä ongelma piilee:

– Mitä opiskelijan pitäisi kirjoittaa ohjaajalleen, kun jokin ei toimi, mutta hän ei ole varma, missä vika on? Mie Buhl selittää. 

Puhuvat päät eivät riitä

Opiskeluun harjaantumattomien aikuisopiskelijoiden kyseessä ollessa motivaatio voi olla suuri haaste. Erityisesti heidän kohdallaan tulee miettiä tarkkaan, millaista digikurssia ollaan laatimassa. Itseohjautuvaan oppimiseen on luotettu liiankin kanssa.

– Opiskelija, joka siirtyy käytännönläheisestä ympäristöstä opiskeluympäristöön, ei suin päin hylkää käytännön työssä saamaansa tietoa ja käytännön järkeä vain siksi, että hänelle esitellään uutta tietoa tai uusi teoria. Tässä tilanteessa kouluttajan tulee pohtia, millaisia motivaatiotekijöitä ja tarpeita oppijoilla on, ja pohtia opettajien roolia kurssilla sen pohjalta.

– Kyseessähän on oppimismuotoiluun tai didaktiikkaan liittyvä valinta. Opettajan voi olla järkevää miettiä, ketä varten kurssi toteutetaan ja mitkä ovat kurssilaisten vahvuudet ja lähtökohdat.  Jos ihmisten haluaa sitoutuvan oppimiseen, on lähdettävä liikkeelle heidän vahvuuksistaan, Mie Buhl sanoo. Hän toteaa, että opettajan on tietysti myös määriteltävä kurssin tavoitteet ja tulokset. 

Joka tapauksessa opettajan kannattaa ajatella ongelma- ja hankelähtöisesti, ellei halua aikuisopiskelijoiden putoavan kelkasta. Mikään ei viittaa siihen, että perinteinen luento-opetus, jossa katsotaan video puhuvasta päästä ja sen jälkeen pidetään koe, oikeastaan johtaisi käyttökelpoiseen osaamiseen.  Eihän se toimi digitaalisen maailman ulkopuolellakaan, Mie Buhl toteaa. Siksi hän usko enemmän käytännönläheiseen ajatteluun ja siihen, että mielekkään ongelman pohtiminen voi toimia pontimena ja herättää kiinnostusta myös digitaalisten oppimateriaalien käyttämiseen.

– Jos pyytäisit minua suunnittelemaan kurssin ihmisille, jotka eivät ole tottuneet opiskeluun, lähtisin ehdottomasti liikkeelle jostain heidän työpaikaltaan valitusta tapauksesta, joka tuntuu heistä relevantiltas, sanoo Mie Buhl.

Verkko-oppimisen kehityssuunnat

E-oppimisen tehostamista tutkitaan täyttä höyryä. Sen sijaan, että koulutuksen arvioiminen annettaisiin opettajan tehtäväksi, voidaan uusia kursseja suunnitella kerätyn ja käsitellyn datan perusteella. 

– Mielestäni emme kuitenkaan ole vielä valmiita sellaiseen, Mie Buhl sanoo.

Hän lisää, että sama koskee MOOC-kursseja (MOOC = massiivinen avoin verkkokurssi). MOOCit ovat verkkokursseja, joiden perustana on ”unelma siitä, että kaikki ihmiset joka puolella maailmaa pystyvät kouluttautumaan mahdollisimman joustavasti ja useimmiten niin, että vuorovaikutus kouluttajan kanssa on mahdollisimman vähäistä.” 

Mie Buhl on seurannut MOOC-kursseja alusta asti ja päätoimittanut International Review of Education – Lifelong Learning-julkaisun MOOC-aiheisen teemanumeron. Alussa – 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä – MOOCit miellettiin ikään kuin maailman suurimmaksi kansanopistoksi, jossa kaikki voivat kouluttautua omaehtoisesti yhdessä kaikkien muiden kanssa.

– Mutta jos opettajan korvaaminen teknologialla ja itseohjautuvilla opiskelijoilla on niin helppoa, miksi sitä sitten ei ole tehty aikaisemmin? MOOC-kurssit eivät ole laajassa käytössä Tanskassa, koska meidän koulutusjärjestelmämme on suurelta osin ilmainen ja kyseessä on hyvin pieni kielialue. MOOCien ideana on tavoittaa iso joukko osallistujia, joilla on akuutti koulutustarve – esimeriksi Intiassa – ja meillä samanlaista tarvetta ei ole, Buhl selittää. 

Uusi raportti: opettaja on edellytys sille, että digitalisaatio tuottaa lisäarvoa 

Opetuksen digitalisaation arvon luo opettaja, ei tekniikka. Näin todetaan tuoreessa tanskalaisraportissa, jonka otsikkona on ”Digitalisaatio ja opetuksen laatu”. Raportin on laatinut DAMVAD Analyticis kahden tanskalaisen opettajajärjestön ja korkeakoulutettujen ammattiliiton toimeksiannosta. Raportin mukaan on äärimmäisen tärkeää, että opettajat saavat riittävät valmiudet digitaalisten oppimateriaalien valitsemiseen, kyseenalaistamiseen, muokkaamiseen, käyttämiseen ja arviointiin, jotta digitalisaatio johtaisi koulutussektorilla kokonaisvaltaiseen laadun paranemiseen. 

Lue (tanskankielinen) tutkimus tästä.