Henkilöstökoulutukseen panostetaan aiempaa vähemmän

 

 

Aikuiskoulutukseen osallistui vuonna 2012 joka toinen 18–64-vuotias. Aikuiskoulutukseen osallistuneiden määrä ja osuus aikuisista on pysytellyt suurin piirtein samalla tasolla kuin vuosina 2000 ja 2006, mutta koulutuspäivien määrä henkeä kohden laskettuna on laskenut vuodesta 2000 lähes neljä päivää vuoteen 2012.

Koulutuspäivien väheneminen johtuu ennen kaikkea siitä, että yritykset panostavat henkilöstökoulutukseen aiempaa vähemmän. Huippuvuonna 2000 aikuiskoulutukseen käytettiin keskimäärin 12,6 työpäivää aikuista kohden, kun taas vuonna 2012 luku oli laskenut 8,9 päivään.

Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Aikuiskoulutustutkimus 2012:sta, joka toteutettiin Tilastokeskuksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteishankkeena ja osana Euroopan unionin Aikuiskoulutustutkimusta.

Lisää aiheesta