Hyvä lukija

 

 

Joitakin peruskysymyksiä nousee esiin: Miten matalasti koulutetut ja työelämän ulkopuolella olevat saadaan mukaan? Kuka on vastuussa yhteiskunnan, työelämän ja yksilön välisestä yhteistyöstä? Kenen vastuulla on koululaitoksen ja työelämän yhteinen oppimiskulttuuri, ja kuka takaa sen, että työpaikka koetaan luontevaksi oppimispaikaksi? Kuinka “koulutusjärjestelmä” voisi kohdata “työelämäjärjestelmän” entistä saumattomammin? Kuinka oppimiselle ja osaamisen kehittämiselle varattuja resursseja pystytään ohjaamaan työpaikoille ja suuntaamaan eniten tarvitseville? Kuinka ikääntyvät saadaan osallistumaan osaamisen kehittämiseen niin, että heidän tietonsa ja taitonsa saadaan nuorempien työntekijöiden ja työttömien käyttöön?

Tämä DialogWebin numero osoittaa kiitettävän selvästi, että vastauksia näihin kysymyksiin voidaan löytää Pohjoismaiden ja Baltian maiden läheisen yhteistyön avulla. Maidemme muodostama maantieteellinen alue voidaan tavallaan myös nähdä uutena, yhteisenä luokkahuoneena, jossa maat voivat oppia toisiltaan esittelemällä käytännön toimia, tutkimustuloksia ja lainsäädäntöä. 

Tässä numerossa saamme muun muassa tietää, miten maahanmuuttajia innostetaan ruotsin opiskeluun yhdistämällä kieltenopetus työssäoppimisjaksoon: “nämä varhaisessa vaiheessa opitut kielitaidon perusteet antavat opiskelijoille eväitä sekä ammattiopiskeluun että käytännön kielenkäyttötilanteisiin“, Erica Sahlin kirjoittaa. Tanskalaisen esimerkin kautta tutustumme  työpaikalla tapahtuvaan valmennukseen, joka tukee valmennettavan kehitystä ja oppimisprosessia eri tavoin kuin mentorointi ja ohjaus. Saamme myös tietää, että valmennuksella on ainakin yksi varjopuoli: sen sijaan, että työntekijä kieltäytyisi lisääntyneestä työtaakasta, hän voi palkata itselleen valmentajan. Suomalainen esimerkki kertoo, kuinka ikääntyvien työntekijöiden hiljaista tietoa voidaan hyödyntää. Islantilaistutkimus taas osoittaa, että väestön luku- ja kirjoitustottumukset muuttuvat vinhaa vauhtia – niin hyvässä kuin pahassa.

Ahvenanmaan saaristosta, Virosta ja Liettuasta kertovat artikkelit osoittavat, että työssä oppimista ei tule pitää itsestäänselvyytenä. Haja-asutusalueilla on paljon yhden työntekijän työpaikkoja. Koulutus on kuitenkin tärkeää sekä sosiaalisena tapahtumana että osaamisen kannalta, joten yrittäjien tai työntekijöiden täytyy itse huolehtia siitä, että he saavat tarvitsemansa koulutuksen.

Baltiassa taloudelliset tekijät jarruttavat työssä oppimista. Miten saada työntekijä motivoitumaan tiimityöstä ja henkilökohtaisesta kehityksestä, jos hänen työpaikkansa kohtalo on jatkuvasti vaakalaudalla? Tämä onkin ehkä kaikkein suurin haaste: kuinka yksilöä kannustetaan kehittämään itseään ja osaamistaan ja tekemään yhteistyötä siitä huolimatta – ja sen vuoksi – että tulevaisuus on epävarma ja maailma muuttuu jatkuvasti?