Karvi sai arviointineuvoston

 

 

Asiantuntijoista koottu neuvosto kehittää ja linjaa Karvin toimintaa.

Neuvoston puheenjohtaja, Humanistisen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Huttula on valmis viemään Suomen kehittävän arviointitoiminnan kansainväliseen kärkeen. Siihen tähtää juuri alkanut strategiatyö.

Tapio Huttula haluaa asettaa tavoitteet korkealle.

Tapio Huttula haluaa asettaa tavoitteet korkealle.

− Suomi on Tanskan ohella ainoa Euroopan maa, jossa yhdessä arviointiyksikössä tehdään kaikkien koulutusasteiden arviointia, hän perustelee.

Arviointineuvosto päättää arviointikohteet ja laatii opetus- ja kulttuuriministeriölle ensi vuotta koskevan arviointisuunnitelman. Se ottaa huomioon sidosryhmien ja koulutuskentän kannat. Lisäksi se käsittelee arviointien hankesuunnitelmat ja työryhmien kokoonpanot.

Nyt muodostettu neuvosto työskentelee kesäkuuhun 2018 saakka.

Arviointitieto on hyötytietoa

Arviointineuvoston varapuheenjohtaja Sampo Suihko pitää tärkeänä, että oppimistulosten rinnalla käsitellään muita ajankohtaisia teemoja. Arviointitiedolla on  todellista yhteiskunnallista merkitystä vain, jos se on nykyistä paremmin hyödynnettävissä.

− Meidän pitäisi pystyä toimittamaan arviointitietoa aiempaa nopeammin päätöksentekijöiden, rehtorien, opettajien ja opiskelijoiden käyttöön.

Karvi muodostettiin yhdistämällä kolme organisaatiota. Sen pääpaikka on Helsingin Postitalossa. Osa toiminnoista jatkuu aiemman Koulutuksen arviointineuvoston kotikaupungissa Jyväskylässä.

The post Karvi sai arviointineuvoston appeared first on Souli.