Kestävyyttä luodaan pienillä arkisilla teoilla ja suuren mittakaavan politiikalla

Maapallo ja me sen asukkaina olemme riippuvaisia siitä, että kaikki tekevät joitain muutoksia omassa arjessaan, sanoo Framtiden i våre hender -järjestön johtaja Anja Bakken Riise DialogWebin haastattelussa.

 
 On tärkeää muistaa, että jos kaikki tekevät vähän, saadaan aikaiseksi paljon, sanoo Anja Bakken Riise, ympäristö- ja solidaarisuusjärjestön Framtiden i våre hender johtaja. On tärkeää muistaa, että jos kaikki tekevät vähän, saadaan aikaiseksi paljon, sanoo Anja Bakken Riise, ympäristö- ja solidaarisuusjärjestön Framtiden i våre hender johtaja.

YK on toistuvasti varoittanut meitä siitä, että olemme tuhoamassa ilmastoa, ja ilmaston muutosten pysäyttämiseen tähtäävä kestävyystavoite on järjestön agendan kärjessä. Muutoin YK:n kestävyystavoitteet kattavat useimmat elämänalat: niihin kuuluu hyvä koulutus kaikille, nälän poistaminen sekä 14 muuta tavoitetta. Kaikkiin päätavoitteisiin liittyy myös konkreettisia alatavoitteita. Kestävyyden puolesta on työskenneltävä monella tasolla. Yksilö voi tehdä oman osansa, paikallisyhteisö omansa. Kenties raskaimmat toimet jäävät kuitenkin yksittäisten valtioiden sekä niiden välisten yhteistyömuotojen vastuulle. Tarvitaan laajoja toimia energiapolitiikassa, tulonjakopolitiikassa ja useimmilla muilla politiikan aloilla. Kestävän kehityksen luomiseen tarvitaan sekä yksilötason pieniä arkisia tekoja että suuren mittakaavan poliittisia tekoja.

Kestävä elämäntapa

Pakottava kysymys on, miten voimme tehdä arjestamme kestävämpää. Anja Bakken Riise on ottanut painokkaasti kantaa kestävän elämäntavan puolesta. Hän on myös laatinut henkilökohtaisen ilmastolaskelman osoittaakseen konkreettisesti, miten hän itse voi vaikuttaa ilmastoon – ja sen myötä tajunnut omien vaikutusmahdollisuuksiensa rajat.

Järjestönne kertoo haluavansa "innostaa ihmisiä ympäristöystävälliseen kuluttamiseen" ja antaa neuvoja ympäristöystävällisempään arkeen. Mitkä ovat kolme tärkeintä neuvoa?

Framtiden i våre hender on ympäristö- ja solidaarisuusjärjestö
https://www.framtiden.no/
Yli 40 000 jäsentä
Perustettu vuonna 1974, perustaja Erik Dammann
Ducky on laatinut ilmastolaskurin: https://www.ducky.eco/climate-data/

Bærekraftige liv:
https://ww"w.barekraftigeliv.no
https://www.barekraftigeliv.no/ landaas

Älä heitä ruokaa roskiin

– Ympäristöystävällisemmän elämäntavan toteuttamiseen on kolme erityisen hyvää keinoa. Ensinnäkin voimme syödä enemmän kasvisruokaa ja heittää mahdollisimman vähän ruokaa roskiin.

Matkusta fossiilittomasti

– Toisekseen voimme matkustaa fossiilittomasti aina kuin mahdollista. Toisin sanoen valita junamatkan lentämisen sijasta tai sähköauton fossiilisia polttoaineita käyttävän auton sijaan. Lyhyillä matkoilla auton voi jättää seisomaan ja matkustaa metrolla, raitiovaunulla, linja-autolla tai polkupyörällä.

Vuokraa, lainaa, osta käytettynä

– On myös ympäristöteko välttää tavaroiden ostamista uutena. Sen sijaan niitä voi vuokrata, lainata tai ostaa käytettynä aina kun mahdollista, Anja Bakken Riise sanoo.

Kun kaikki tekevät vähän…

– Kaikkein tärkeintä ehkä kuitenkin on muistaa, että jos kaikki tekevät vähän, saadaan aikaiseksi paljon. Ei pidä ajatella, että jos ei pysty tekemään kaikkea oikein, ei kannata tehdä mitään. Kukaan ei ole täydellinen, ja sekä maapallo että me sen asukkaina olemme riippuvaisia siitä, että jokainen tekee muutoksia arjessaan.

- Lue myös artikkeli (norjaksi) "Mer kunnskap og mer bærekraftig reiseliv - utenfor allfarvei".

Valmiina tiukempiin sääntöihin

– Monet haluaisivat vilpittömästi tehdä osansa kestävämmän arjen hyväksi, mutta meiltä ei vaadita mitään. Eikö viranomaisten pitäisi vaatia yksilöiltä tekoja, jotta voisimme tuntea osallistuvamme ympäristön puolesta käytävään taisteluun?

– Ihmiset sanovat myös olevansa valmiita tiukempiin ilmasto- ja ympäristötoimiin. Jopa kuusi kymmenestä on sitä mieltä, että viranomaisten on otettava käyttöön tiukempia rajoituksia pakottaakseen ihmiset ja yritykset toimimaan kestävämmin. Tämä ilmenee viime kesänä tehdystä mielipidekyselystä. Liikenteessä meillä on kasapäin sääntöjä, joiden tarkoituksena on estää ihmisiä kuolemasta. Esimerkiksi turvavyötä on pakko käyttää, ja nopeusrajoitusten rikkominen on laitonta. Kaipaisin ilmastopolitiikkaan samanlaisia sääntöjä.

Hallituksen on toimittava

– Ennen kaikkea hallituksen tulisi tehdä arjen ympäristöystävällisten valintojen tekemisestä halvempaa ja helpompaa meille jokaiselle, Riise huomauttaa.

Hän mainitsee useita esimerkkejä:

  • junien ja julkisen liikenteen lippuhintojen alentaminen
  • ALV:n poistaminen hedelmiltä ja kasviksilta
  • ALV:n poistaminen korjaustöiltä
  • lisää korjauspalveluja ihmisten saataville

Meidän on opittava lisää

– Ilmastoon ja energiaan liittyy paljon mutkikkaita kysymyksiä ja monia mielipiteitä. On myös vaikeaa tietää, miten omaa elämäntapaa voisi muuttaa kestävämmäksi. Onko Framtiden i våre hender - järjestöllä aikuisille suunnattuja kursseja?

– Jotkin paikallisryhmät tarjoavat erilaisia kursseja, kuten vaikkapa ruuanlaittokursseja, joilla opitaan käyttämään ruuantähteitä, korjauskursseja, joilla opitaan korjaamaan rikkinäisiä vaatteita, tai polkupyöränkorjauskursseja. Lisäksi julkaisemme sosiaalisessa mediassa säännöllisesti vinkkejä kestävämpään elämään. Myös verkkosivuillamme on paljon vihreitä vinkkejä.

Henkilökohtainen ilmastolaskelma

– Henkilökohtainen ilmastolaskelma kuulostaa jännittävältä. Miten sellainen laaditaan?

– Henkilökohtaisen ilmastolaskelman laatiminen ei ole ihan helppoa, koska sitä varten pitäisi tietää täsmälleen, miten paljon päästöjä ruuasta ja kaikesta elämisestä tulee. Ducky- niminen yritys on laatinut ilmastolaskurin, jota voi käyttää päästöjen laskuun. Laskuri näyttää suurin piirtein käyttäjän aiheuttamat päästöt ruuan, kulutuksen, energian ja liikenteen osalta, sanoo Riie, joka on kokeillut kyseisen kaltaista laskinta.

Laajoja poliittisia toimia tarvitaan

– Laadittuani henkilökohtaisen ilmastolaskelman minulle kävi hyvin selväksi, etteivät yksilötason toimet riitä. Ilman isoja rakennemuutoksia emme saa laskettua päästöjä sille tasolle, jolla meidän pitäisi tutkijoiden mukaan olla. Ilmastokriisiä ei ratkaista yksilöiden idealismin avulla; se on ratkaistava laajoilla poliittisilla toimilla.

- Lue myös artikkeli (ruotsiksi) "Lillgården – en framgångssaga på finska landsbygden".

Anja Bakken Riise Ilmastokriisiä ei ratkaista yksilöiden idealismin avulla, vaan se edellyttää laajoja poliittisia toimia, sanoo Anja Bakken Riise. Hänellä on Norjan parlamentin poliitikoille selkeä viesti kestävyydestä.

Kestävyys vaatetuotannossa

– Kestävyys kattaa paljon muutakin kuin ympäristö- ja ilmastoasiat. Framtiden i våre hender työskentelee myös sen puolesta, että "vaateketjut järjestävät tekstiilityöläisille ihmisarvoiset ja turvalliset työolot ja palkan, jolla he tulevat toimeen." Tekstiilityöläiset työskentelevät usein muissa maanosissa, miten saatte perille vaatimuksenne turvallisista työoloista?

– Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa niissä maissa, joissa yritämme parantaa työoloja. Pyrimme myös vaikuttamaan norjalaisiin ja skandinaavisiin toimijoihin, jotka tuottavat vaatteita ja tekstiilejä näissä maissa. Yritämme esimerkiksi saada heitä allekirjoittamaan uuden tekstiilityöläisten turvallisuussopimuksen. Sopimus takaisi heille turvalliset työpaikat. Vaadimme myös vaateketjuja perustamaan tekstiilityöläisille palkkarahaston korvaamaan koronapandemian aikaisia ansionmenetyksiä, Anja Bakken Riise kertoo lopuksi.

Kestävät naapurustot

Siirrymme yksilötasolta moniin pieniin paikallisyhteisöihin ja naapurustoihin:

– Naapurustosi on kuin oma pieni maanosa. Siellä on kaikki samat ongelmat kuin koko yhteiskunnassa, mutta myös kaikki ratkaisut, todetaan naapurustoverkosto Bærekraftige livin verkkosivulla.

– Meidän työmme tavoitteena on luoda innostava, hauska ja kestävä yhteisö, jollaisessa me kaikki haluamme mieluiten elää, sivuilla lukee.

Kolmen hengen kahvihetki

Bærekraftige liv -verkosto sai alkunsa Bergenissä, Landåsin kaupunginosassa. Vuoden 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikana kolme naapurusta istui juttelemassa kahvikupin äärellä. Mitä he voisivat tehdä ilmaston ja kestävämmän naapuruston hyväksi? He päättivät tehdä oman osuutensa ja alkoivat järjestää toimintaa naapurustossa. Toiminta poiki lisää toimintaa, ja nyt kolmesta ihmisestä alkanut verkosto on levinnyt naapurustoihin eri puolilla Norjaa.

Tavaralainaamo

Kirjasto on loistava keksintö, josta Landåsin asukkaat saivat uudelleenkäyttöön liittyvän idean. He perustivat tavaralainaamon. Sinne ihmiset voivat viedä tarpeettomia tavaroita, ja toiset voivat lainata niitä. Lainaamosta voi lainata esimerkiksi oksasakset, hiomakoneen, painepesurin ja paljon muuta. Miksi ostaa kaikkia tavaroita, joita tarvitsee, jos niitä saa lainaksi. Lainaaminen säästää rahaa, tilaa ja erityisesti ympäristöä!

Maailman kestävin alue

Matka pienistä arjen kestävyysteoista suuren mittakaavan poliittisiin päätöksiin voi näyttää pitkältä. Mutta kaikki keinot vievät osaltaan meitä oikeaan suuntaan. Pohjoismaiden ministerineuvosto on asettanut tavoitteensa korkealle: Pohjolasta on määrä tulla maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä.