Kouluttamattomuus on elinikäinen taakka

 

 

Maakuntaneuvos Viljo Määttälä menetti isänsä ollessaan viisivuotias. Se loi ratkaisevat puitteet toholampilaisen pojan opintielle.

– Koulun aloittamista piti lykätä, koska äitimme tarvitsi apua kodin ja vastasyntyneen vauvan kanssa. Elettiin 1930-luvun pulavuosia, joten menin naapuritaloihin rengiksi, eläkkeellä oleva Määttälä kertoo.

Kansakoulun jälkeen hän olisi halunnut jatkaa oppikouluun, mutta köyhällä perheellä ei ollut varaa lähettää poikaa 40 kilometrin päähän toiseen pitäjään.

Hauholainen Anneli Ilonen joutui niin ikään luopumaan kouluhaaveistaan perhetilanteen vuoksi.

– Minua harmitti kovasti, etten voinut äidin sairastumisen vuoksi lähteä Aitoon kotitalouskeskikouluun, kuten serkkuni teki. Tiedonjanoni oli kova heti siitä hetkestä, kun opin lukemaan.

Koulutusaukko piti täyttää

Sekä 91-vuotiaan Määttälän että 85-vuotiaan Ilosen tarinat ovat tyypillisiä kuvauksia sotien sukupolvien koulutusmahdollisuuksista.

Sotien sukupolvi on hakenut yleissivistystä  Kansanvalistusseuran kirjekursseilta.

Tuolloin lasten opinpolkuun vaikuttivat paitsi raha, myös perheen asenteet. Luokkaerot olivat jatkosodan runtelemassa maassa vahvoja, ja helposti ajateltiin, että työläisten lapsista ei herroja kouluteta. Tämä käy ilmi Reetta Muhosen tuoreesta väitöskirjasta.

Joskus yksi epäonninen sattuma saattoi tyssätä lupaavankin oppilaan kouluhaaveet.

Määttälän onneksi kylän kirjakauppias innosti nuorta poikaa lukemaan, joten hän ryhtyi viikoittain säästämään kirjoihin samaisen summan, jonka hänen veljensä käytti tupakkaan.

Vartuttuaan Määttälä tutustui järjestötoiminnassa akateemikkoihin. He antoivat hänelle esimerkin kouluttautumisesta ja itsensä sivistämisestä.

– Ymmärsin heidän kauttaan, kuinka äärettömän vähän minulla oli tiedollista pohjaa. Koko elämäni tunsin, että se koulutusaukko pitää saada täytettyä.

Tohtoriksi kahdeksankymppisenä

Kiinnostus korkeakouluopintoja kohtaan saattaa herätä vasta eläkkeellä.

Tunne siitä, että opintie jäi puolitiehen, sai Anneli Ilosen hakeutumaan läpi työuransa täydennyskoulutuksiin ja harrasteopintojen pariin.

Yleissivistyksen hän oli hankkinut keskikoulun sijaan kansanopistoista ja kirjeopiston kursseilta. Tuolloin hän pyöritti myös omaa opintokerhoa.

– Minun elämässäni on koko ajan ollut sellainen koulutustrendi, joka ei kuitenkaan ole ollut millään tavalla suunniteltua. Olen opiskellut omasta mielenkiinnostani, hän sanoo.

Eläkeiän lähestyessä Ilonen päätti ryhtyä opiskelemaan tavoitteellisesti. Ensin hän suoritti lukion oppiaineet viisikymppisenä ja aloitti sen jälkeen kasvatustieteen opinnot Tampereen yliopistossa, mistä hän valmistui maisteriksi 72-vuotiaana.

Ollessaan 82-vuotias Ilonen väitteli Lapin yliopistosta kasvatustieteiden tohtoriksi. Hän on yliopiston historian iäkkäin tohtori ja koko Suomen mittakaavassa neljänneksi vanhin väitellyt.

The post Kouluttamattomuus on elinikäinen taakka appeared first on Souli.