Mummo-opisto?

 

 

Pelkästään opinto-oppaiden kansia katsomalla väitteen olisi vielä joitakin vuosia sitten voinut helposti hyväksyä. Tuolloin olisi jopa voinut väittää, että osa opistoista pyrkii ennakkoluulottomasti tämän imagon vahvistamiseen.

Lähes jokainen kansalaisopistossa opiskellut kuitenkin tietää, että opiskelijoissa on kaikenikäisiä. Opisto ei siis ole mummo-opisto, täti-opisto eikä senioriopisto.

Mutta mitä mahtaa ajatella sellainen, jolle opisto ei ole ennestään tuttu? Kysyin eräältä nuorelta naiselta, mitä sana ’kansalaisopisto’ tuo ensimmäisenä mieleen.

− Vanhempien ihmisten koulutuspaikka, hän vastasi.

Ensireaktio oli juuri sellainen, jota moni kansalaisopistossa työskentelevä pelkää. Mummo-imago elää tiukasti. Opistoihmiset voivat tosin lohduttautua sillä, että sana ylipäänsä on tuttu.

Vastaus tarkentui.

−  Nyt rupeaa vasta vähän aukeamaan lisää, kun muistan, että kaikillehan tulee se kansalaisopiston esite ja siinä on mahdollisuus siis mennä esimerkiksi posliinikurssille tai opiskelemaan englantia tai tansseja tai kaikkea.

Samalla käsitys opistosta vanhempien ihmisten paikkana muuttui.

−  Eihän se olekaan niin, hän totesi.

Koteihin jaettava kansalaisopiston opinto-opas jakaa mielipiteitä, elämmehän sähköisten materiaalien maailmassa. Opiston tunnettuuden edistäjänä ja mielikuvien välittäjänä sillä on kuitenkin yhä paikkansa.

Millaisia mielikuvia oppaalla halutaan välittää, on toinen juttu.

Sanotaan, että kirjaa ei tulisi arvioida kannen perusteella. Opinto-oppaan kansien ja ulkoasun merkitystä ei tulisi kuitenkaan vähätellä. Vaikka sisältö olisi täyttä kultaa, se voi jäädä löytämättä, jos oppaan ulkoasu ei houkuttele avaamaan opasta.

Mutta miten yhdellä ja samalla ulkoasulla houkutellaan sekä nuoria että senioreita, miehiä ja naisia?

The post Mummo-opisto? appeared first on Souli.