Oppimisen ilo kasvaa iän myötä

Cecilia Bjursell on kasvatustieteen professori, joka on viime vuosina syventynyt kaikkein ilontäyteisimpään opiskelumuotoon: yli 65-vuotiaiden vapaaehtoiseen opiskeluun.

 
 Cecilia Bjursell Cecilia Bjursell Kuva: Patrik Svedberg

–En minä valinnut sitä, se valitsi minut, Cecilia Bjursell naurahtaa puhuessaan ikääntyneiden oppimisesta, johon hän on viime vuodet syventynyt. Cecilia väitteli liiketaloudesta Linköpingissä, jossa hän tutki muutosprosesseja, ja jatkoi tutkijana Jönköpingin kauppakorkeakoulussa. Sitten hakuun tuli virka Ruotsin kansallisessa elinikäisen oppimisen keskus Encellissä, ja tutkija Bjursell päätyi osin uudelle polulle: hän vaihtoi tutkimusalaa ja siirtyi oppimisen ja kasvatuksen pariin.

– Käyttäytymistieteellinen näkökulma on aina kiinnostanut minua riippumatta siitä, mitä tutkin. Muutosprosessit ja oppimisprosessit ovat samankaltaisia ollaanpa sitten yrityksessä tai ikääntyvien yliopistossa, Cecilia Bjursell toteaa.

Hän tutustui ikääntyneiden oppimiseen melko pian Encellissä aloitettuaan.

– Juttusilleni tuli mies, jonka työhuone oli saman käytävän varrella. Hän oli juuri jäänyt eläkkeelle ja lukenut Bodil Jönssonin kirjan När horisonten flyttar sig. Kirjassaan Jönsson sanoittaa sen, mitä moni silloin koki: eläkkeelle jäätyä tuntui kuin horisontti olisi siirtynyt. ”Mitä minä nyt teen? Olen hyväkuntoinen, aktiivinen ja osaavampi kuin koskaan.” Edellisen sukupolven edustajista moni oli eläkkeelle jäädessään jo uupunut ja sairas, joten hyväkuntoisen ikäihmisen esikuvia ei oikein ollut. Miten siis viettää eläkepäiviä silloin kun on vielä hyvässä kunnossa? Juttelemaan tulleen miehen mukaan ikääntyneiden oppiminen oli nousemassa aiheena pinnalle – siitä oli saatava lisää tietoa. Kuten tiedetään, myös väestön rakenne on muuttumassa, kun keski-ikä nousee ja väestö vanhenee. Samaan aikaan tehtiin myös alueellisia panostuksia ikäihmisten oppimiseen. Siitä se sitten lähti, Cecilia Bjursell kertoo Zoomin välityksellä.

Ilontäyteistä oppimista

Tammikuussa ilmestyi ikääntyneiden oppimista koskeva tutkimusantologia Äldres lärande – utblickar och insikter, jonka Cecilia Bjursell on koonnut yhdessä Tukholman yliopiston kasvatustieteen lehtorin, dosentti Małgorzata Malec Rawińskin kanssa.

– Ikääntyneiden oppimisessa on mielestäni hienoa se, että se on niin ilontäyteistä. Lasten ja nuorten on pakko käydä koulua. Työelämässä taas työnantaja usein patistaa täydennyskoulutukseen, eli opiskelu on edellytys sille, että saa jatkaa työelämässä. Eläkkeellä pakkokurssitusta ei enää ole, mutta juuri silloin moni löytääkin opiskelun hauskuuden ja haluaa oppia uutta. Into oppimiseen herää, kun siihen ei pakoteta. Ikäihmiset opiskelevat paljon humanistisia aineita, kuten historiaa sekä kieli- ja kulttuuriaineita. Sitä on hauskaa havainnoida.

Kirjassa käsitellään myös vanhenemisen ikäviä puolia.

– Ikääntymisessä on hyviä ja huonoja puolia. Ihminen joutuu sopeutumaan vanhenevaan kehoonsa ja siihen, että ympäriltä kuolee väkeä. Myös kuolemisen opettelua, elämän loppuvaihetta, käsitellään yhdessä kirjan luvussa. Silloin ihminen ehkä löytää rauhan pohtiessaan eksistentiaalisia kysymyksiä. Jotkut löytävät myös kaikelle tarkoituksen. Ikääntyneen ihmisen elämässä tapahtuu paljon muutoksia. Moni menettää kumppaninsa tai sairastuu krooniseen sairauteen ja joutuu opettelemaan, miten noiden muutosten kanssa eletään. Emme ajattele, että sekin on oppimisprosessi, Cecilia Bjursell jatkaa.

Cecilia Bjursell

Nimi: Cecilia Bjursell

Työ: Elinikäiseen oppimiseen suuntautunut kasvatustieteen professori Ruotsin elinikäisen oppimisen keskuksessa (Encell – Nationellt centrum för livslångt lärande) Ruotsin Jönköpingissä.

Koulutustausta: Kaksoistutkinto kauppatieteestä ja psykologiasta Lundin yliopistosta. Väitteli liiketaloudesta Linköpingin yliopistossa, tutkii nykyisin oppimista ja pedagogiikkaa.

Linkkejä:
Encell – Nationellt center för livslångt lärande
Cecilia Bjursellin tieteellinen tuotanto

Ikäsyrjintää jo keski-iässä

Vapaalla sivistystyöllä on tärkeä osa ikäihmisten oppimisessa monissa Pohjoismaissa. Ruotsissa yli 40 % opintopiirien osallistujista on yli 65-vuotiaita.

Samaan aikaan kulttuurimme on hyvin nuoruuskeskeistä. Tämä näkyy erityisesti työelämässä: monet kokevat jo nelikymppisinä joutuvansa syrjäytetyksi uusista työmahdollisuuksista ja täydennyskoulutuksista. Tätä enemmän tai vähemmän piilevää syrjintää sanotaan ikäsyrjinnäksi.

– Kävin juuri konferenssissa, jonka aiheena oli ikääntyneiden oppiminen. Yksi luennoitsijoista huomautti, että ikäsyrjinnästä ei puhuta samalla tavalla kuin seksismistä ja rasismista, Cecilia Bjursell kertoo.

Meillä ajatellaan, että esimerkiksi Aasiassa on kulttuureja, joissa ikääntyneitä kunnioitetaan, mutta ikäsyrjintä on todellisuutta ainakin monissa Euroopan maissa.

Ikäsyrjintä perustuu osin käsitykseen, jonka mukaan ikääntyneiden on vaikeaa oppia uusia asioita. Se pitää kuitenkin paikkansa vain osittain.

– En ole aivotutkija, mutta tiedän, että ihminen pystyy oppimaan uutta koko ikänsä. Koulutustoimintaan osallistuminen pitää oppimista yllä. Kaikesta ei voi syyttää vanhenemista, Bjursell sanoo.

Iän ja kokemuksen karttuessa ihminen saattaa pahimmillaan ruveta vähättelemään nuorempien ajatuksia. Myös Cecilia Bjursellilla on siitä kokemusta, vaikka hän on vuonna 1970 syntyneenä vielä kaukana eläkeiästä.

– Muutama vuosi sitten jouduin päättämään tietoisesti, etten tyydy toteamaan, että tuota on kokeiltu ja se ei toimi. Sen sijaan yritän pitää mieleni avoimempana.

Kuka oppii keneltä nyky-yhteiskunnassa?

Yhteiskunta on juuri nyt murroksessa. Toisaalta digitalisaatio etenee nopeasti, ja nuoret ovat usein digitaidoissa muita edellä. Toisaalta elämme lähestyvän ilmastokriisin varjossa, ja Euroopassa käydään sotaa. Perinnetaidot kiinnostavat nyt yhä useampia sekä kestävän elämäntavan kaipuun että oman hengissä säilymisen näkökulmasta. Hapattaminen, juurileivän leipominen, vaatteiden korjaaminen ja muut entisaikoina välttämättömät arjen taidot ovat taas muotia joissain piireissä. Kasvava ”preppaajien” joukko varautuu tarmokkaasti mahdolliseen kriisiin.

– Esimerkiksi sähkön saanti ei aina ole itsestäänselvyys, joten meidän on mietittävä, miten selviydymme ilman moderneja mukavuuksia. Monet perinteiset taidot ovat nykytilanteessa nousseet jälleen hyvin ajankohtaisiksi, Cecilia Bjursell toteaa. Tässä monilla nykypäivän eläkeläisillä voisikin olla annettavaa. He kuuluvat sodanjälkeiseen sukupolveen, joka on ehtinyt kokea todella suuria yhteiskunnallisia muutoksia.

– Heidän lapsuudessaan kaikilla ei ollut edes sähköä, autoa tai televisiota, ja elämänsä varrella he ovat kokeneet automatisaation ja digitalisaation tuomat mullistukset. Ehkä on tervettäkin, että yhteiskunta joutuu pysähtymään hetkeksi ja palaamaan perinteisten taitojen pariin.

–Perinteisistä taidoista puheen ollen kirjoitan juuri tekstiä, jossa pohditaan sukupolvien välistä oppimista ja osaamisen välittymistä. Usein nimenomaan vanhemmat ihmiset ovat välittäneet taitoja nuoremmilleen opettamalla, miten vaatteita paikataan, miten ruoka saadaan säilymään ja niin edelleen. Digitalisaatio kuitenkin muuttaa tätä asetelmaa hieman: sanotaan, että nuoret hallitsevat digitaaliset työkalut ja älylaitteet. Tavallaan on jännittävä ajatus, että myös nuorilla on osaamista. On tärkeää muistaa, että eri ikäryhmillä voi olla erilaista osaamista. Silti on olemassa paljon asioita, jotka meidän on opittava aikakaudesta riippumatta. Ne liittyvät esimerkiksi etiikkaan ja siihen, miten kohtelemme muita. Kaikilla on jotain annettavaa, ja se on kiehtova ajatus. Ehkä tarvitsemme uuden tavan oppia toisiltamme: jonkinlaisen opintopiirin, jossa opitaan yhdessä jotain eikä vain siirretä osaamista eteenpäin.

Ikääntyneille sopiva työelämä

Siirtymä työelämästä eläkkeelle on jyrkkä, ja monet haluaisivat vielä jatkaa työelämässä jollain tavoin. Cecilia Bjursell kertoo käsitteestä ”bridge employment” jolla tarkoitetaan eläkeiän jälkeen tehtävää palkallista työtä.

– Tarvittaisiin jonkinlainen siirtymävaihe, jonka aikana työntekijä voisi edelleen käydä töissä, mutta joustavammin ja vaikkapa osa-aikaisesti. Tämä koskee oikeastaan jo nelikymppisiä ja heidän osaamisensa kehittämistä. Kokeneet nelikymppiset ja sitä vanhemmat ovat oppijoina erilaisia kuin nuoret, mutta tätä ei useinkaan olla huomioitu työelämässä. On ajateltu, että nuorena hankitaan koulutus ja sitten painetaan hommia.

Joskus Cecilia Bjursell käy kouluttamassa työelämässä mukana olevia ihmisiä.

– Puhun usein siitä, että meidän tulisi päivittää osaamistamme jatkuvasti, kuten ohjelmistoja päivitetään. Työelämässä ja yhteiskunnassa tapahtuu niin paljon. Tämä tiedostetaan työelämässä nyt paljon paremmin kuin vain viisi vuotta sitten. Ikäkysymystä ei vieläkään juuri pohdita. Kokeneita ammattilaisia on silti mukavaa kouluttaa, koska koulutuksessa voidaan hyödyntää heidän kokemustaan, hän sanoo.

Puoli vuosisataa elinikäistä oppimista

Elinikäisen oppimisen käsite luotiin reilut 50 vuotta sitten. Aikuisten oppiminen nousi kartalle Fauren raportiksi nimetyn Unesco-raportin myötä, sillä sen laatimiseen osallistui monta maata ja sillä oli Unescon tuki.

– Jo silloin puhuttiin työelämää varten oppimisesta, henkilökohtaisesta kehittymisestä ja demokratiasta, ja niistä puhutaan edelleen. Painotus on kuitenkin hiukan muuttunut. Elinikäisestä oppimisesta puhutaan lähinnä työelämän ja hyödyn näkökulmasta, mutta nyky-yhteiskunnassa tarvitaan myös demokraattista osaamista, henkilökohtaista kehittymistä ja niin edelleen. Ruotsissa on vuosien myötä tehty erilaisia panostuksia osaamiseen.

– 1990-luvulla Ruotsissa puhuttiin osaamisnostosta (kunskapslyftet), mutta nyt pinnalla on elämänmittainen korkeakouluoppiminen. Silloin keskityttiin toisen asteen tutkintoihin, nykyisin taas puhutaan siitä, että korkeakoulutettujen pitää täydentää osaamistaan. Edelleen toki tarvitaan myös parikymppisille suunnattua koulutusta, jossa opiskellaan yhtenäisemmissä koulutusohjelmissa, käydään läpi sosialisaatioprosesseja ja niin edelleen. Muutaman vuoden työelämässä olleet eivät kuitenkaan yleensä tarvitse samanlaista tukea vaan voivat opiskella itsenäisemmin ja joustavammin.

Cecilia Bjursell välttää puhumasta yli 65-vuotiaiden oppimisen hyötynäkökohdista pelkästään taloustieteen termein.

– Ihmisille tekee hyvää käydä opiskelemassa sen sijaan että istuisivat yksin kotona. On myös hyvä muistaa, että elinikäinen oppiminen on ihmisoikeus, hän toteaa. (Ks. YK:n kestävän kehityksen globaalit tavoitteet, tavoite 4.)