Sivistys selättää mykkyyden

 
Suomalaiset tulkitsevat sivistystä nyt ja tulevaisuudessa. Sarja juhlistaa Soulin kustantajan Kansanvalistusseuran 140 vuotista historiaa.

Suomalaiset tulkitsevat sivistystä nyt ja tulevaisuudessa. Sarja juhlistaa Soulin kustantajan Kansanvalistusseuran 140 vuotista historiaa.

Sivistys on uteliaisuutta. Hienovaraista rohkeutta nähdä oman tontin toiselle puolen.

Silloin kohtaa kertomuksia, joista Suomen tarina avautuu. Minun ja meidän.

Sivistys selättää mykkyyden. Siksi rakastan sanoja, sivistyksen silmuja. Siksi myös kiitän ja kannatan kirjastoja: lapsuuteni ilmaisiloja! Kirjat toivat elämääni sitä, mitä omassa ankeassa arjessani puuttui – ne loivat mielikuvitusta, joka evästi tulevaisuuteen. Ne avasivat tunnelukkoja ja auttoivat kurkistamaan vaiettujen asioiden tuolle puolen.

Sivistys on sitäkin, että kiinnostuu ja ajattelultaan avartuu siitä, mitä ennen karsasti.

Myötätuntoakin sivistys opettaa. Ihminen ei ole budjettirasite. Jokaisella on kertomuksensa jaettavana ja nimensä sanottavana. Sivistys on ihmisten elämänkokemuksen arvostamista.

Sivistystä ei mitata euroin eikä akateemisin arvoin. Sivistys voi yllättää olemassaolollaan pienessä torpassa tai savimajassa. Sivistys tekee tilaa erilaisten todellisuuksien kohtaamisille ja yhteiselle keskustelulle. Sivistys ei pelkää kysymyksiä, vaan tunnustaa kuuntelemisen voiman.

Sivistys alkaa siitä, kun katsomme toisiamme silmiin. Naamiot putoavat ja muistamme ihmisyyden perussanan: Tervetuloa!

Helsingin piispa Irja Askola sai haasteen Helsingin Sanomien entiseltä päätoimittajalta Reetta Meriläiseltä. Hän haastaa Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteerin Pekka Timosen.

Kuva: Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Aiemmin Soulissa:

Reetta Meriläinen: Tapa suhtautua maailmaan

Irja Askola: ”Kirjallisuudesta voi oppia myötätunnosta”

The post Sivistys selättää mykkyyden appeared first on Souli.