Sopimus "Koulutus nyt" -pilottihankkeesta allekirjoitettiin

 

"Koulutus nyt" on pilottihanke, jonka järjestäjinä ovat Islannin opetusministeriö, Reykjavikin kaupunki ja työmarkkinajärjestöt. Hankkeen päätavoite on lisätä opinto-ohjausta ja opintojen tukea Breidholtin kaupunginosassa Reykjavikissa.

 

Tarkoituksena on tarjota kolmelle eri kohderyhmälle lisää palveluja ja tukea, joilla helpotetaan kesken jääneiden opintojen uudelleen aloittamista. Kohderyhminä ovat ensinnäkin maahanmuuttajat, toiseksi 25 - 54-vuotiaat, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa, ja kolmanneksi 18-25-vuotiaat nuoret, jotka ovat jättäneet toisen asteen opinnot kesken. 

Pilotin ajatuksena on tarjota Breidholtin asukkaille, joista suuri osa on maahanmuuttajia, rajoitetun ajanjakson ajan runsaasti palveluja ja ratkaisuja heidän omilla kotikulmillaan. Määräaikainen hanke toteutetaan suunnitelmallisesti ja yhteistyössä Breidholtissa toimivien järjestöjen ja maahanmuuttajayhdistysten kanssa. Hankkeen puitteissa tarjotaan ohjauspalveluita, sopeutettua oppimista sekä tietoa eri ammateista ja niiden sisällöstä. 

Lisätietoa (islanniksi): http://reykjavik.is/menntun-nuna