Tarvitsemmeko Yleä vai tarvitseeko Yle meitä?

 

 

Päätoimittaja väittää, että Ylen johto toteuttaa markkinajohtajastrategiaa. Yhtiön digitaalinen kasvustrategia ja markkinaosuuden maksimointi vievät tilan muilta mediakentän toimijoilta. Yle myös käyttää resurssejaan holtittomasti.

Puolustus oli seuraavan aamun Helsingin Sanomissa. Ylen vastaava päätoimittaja, uutis-ja ajankohtaistoiminnanjohtaja Atte Jääskeläinen väitti Niemen vääristelevän asioita, ja keskustelukin kertoi pikemminkin kaupallisen median kaupallisista ongelmista kuin Ylen tehtävästä. Keskustelu ei edennyt juupas–eipäs-väittelyä edemmäs. Ei edes Ylen Aamu-televisiossa, jossa päätoimittajat kohtasivat.

Ylen tehtävä on ylevä. Yleisradiolaki on vankka perusta julkisen palvelun ohjelmatoiminnalle. Lain mukaan Ylen kuuluu muun muassa tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia. Lisäksi sen tehtävänä on

  • tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä
  • ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia
  • kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä
  • tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille
  • edistää kulttuurien vuorovaikutusta.

Saako Ylen tehtävästä ja toiminnasta keskustella, ja kenellä on siihen oikeus? Vastaus on yksiselitteinen, Ylen tehtävästä tulee puhua, ja jokaisella veronmaksajalla, myös päätoimittaja Kaius Niemellä, on siihen oikeus.

Keskustelun vain soisi siirtyvän yhä painokkaammin Ylen julkisen palvelun tehtävään. Sitä tulisi käydä yhtiön ulkopuolella, ei Ylen ohjaamana tai viitoittamana.

Minulle on tärkeää, että Yle ei kilpaile kaupallisen median kanssa vaan itsensä kanssa julkisen palvelun tehtävän toteuttajana. Yhtiön on yhä herkemmällä korvalla kuunneltava kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Niiden varassa yleisradiotoiminta maassamme on alkanutkin.

Monimuotoinen digitaalinen ympäristö tarvitsee julkisen palvelun ohjelmatoiminnan toteuttajaa kaupallisten toimijoiden rinnalle. Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan ei vain pidä sahata omaa oksaansa menemällä sieltä, mistä aita on matalin.

On onni, että Ylen toimintaa johtaa ulkopuolinen hallitus, jonka on säilytettävä kyky katsoa yhtiötä ulkopäin, sen tehtävän näkökulmasta.

Rohkenen uskoa, että tulevaisuuden Yle tarjoaa kansalaisille hömpän sijasta laadukasta draamaa, yhä globaalimpaa uutistoimintaa, laajaa sivistystä ja oppimista tukevaa ohjelmistoa. Sen se tekee nykyistä tiiviimmässä vuoropuhelussa kansalaisten kanssa, koska me pärjäämme ilman Yleä, mutta Yle ei pärjää ilman meitä.

Soulia kustantava Kansanvalistusseura on yksi Yleisradion omistajista.

The post Tarvitsemmeko Yleä vai tarvitseeko Yle meitä? appeared first on Souli.