Täytettä aisteille

 

 

Kun sopraano Johanna Rusanen-Kartano tulkitsee onnettoman rakkausmonologin saamelaiskulttuurikeskuksessa Inarissa, ollaan yhden Suomen kansallisoopperan perustehtävän äärellä: ooppera kuuluu kaikille.

Taiteenlaji on viime vuosina pyrkinyt reippaasti koko kansan pariin jalkautumalla esimerkiksi hoitolaitoksiin ja ostoskeskuksiin. Parhaillaan suunnitellaan Kansallisoopperan tuotantojen taltiointia ja esittämistä elokuvateattereissa.

Rusanen-Kartano katsoo kokeiluja suopeasti.

– Olen itse ollut melko perinteisissä produktioissa mukana, mutta oopperalla on niin vahva historia, ettei se katoa, vaikka taiteenlajia muutettaisiin.

Uusia esitystapoja

Noin 500 vuotta sitten Italiassa syntyneellä laulutaiteella on Suomessa lyhyt historia. Ensimmäisiä suomalaisia oopperoita esitettiin harrastelijavoimin 1800-luvun lopulla, ja Kansallisoopperan edeltäjä, Kotimainen ooppera, perustettiin vuonna 1911.

Tätä nykyä suomalaiset osaavat jo nimetä Karita Mattilan, Martti Talvelan ja Kaija Saariahon, mutta aktiiviharrastajakuntaa on vähän. Imago jäyhästä, kalliista ja elitistisestä lajista muuttuu hitaasti.

Nuoren sukupolven säveltäjät tuovat oopperaan kuitenkin monipuolisuutta ja melodisuutta. Yksi nykytrendi on eri tyylien yhdistäminen.

Kiikarissa uudet asiakkaat

  • Kansallisooppera pyrkii suuntaamaan palvelujaan yhä enemmän suurelle yleisölle.
  • Toimintaan vakiinnutettiin vuonna 2006 yleisötyö. Taidekasvatuksella, koulutuksella ja markkinoinnilla oopperan ja baletin pariin houkutellaan uusia kävijöitä.
  • Kansallisoopperan rahoituksesta noin 80 prosenttia on julkista. Loput koostuu lipputuloista ja omasta rahoituksesta.

Huudatko bravo, bravi vai brava? Tutustu oopperasanastoon.

– Oopperan pariin on tullut myös enemmän teatteriohjaajia eli ilmaisu on muuttunut vahvemmaksi. Lavalla on käytetty jopa kännykkävideoita osana esitystä, Rusanen-Kartano sanoo.

Hänelle taide on elämyksiä, tunteita ja kokemuksia, jotka eivät ole ymmärryksen asioita.

Klassikoilla alkuun

Sopraano ohjeistaa ensikertalaista tutustumaan oopperaan libreton eli tekstin kautta. Lisäksi hän neuvoo kuuntelemaan musiikkia etukäteen ja perehtymään taiteilijoihin.

Pelko, ettei oopperaa ymmärrä, saa arkisen vertauskuvan.

– Sanon usein, että oopperaa voisi verrata jalkapalloon. Katsojalla pitää olla joitain perustietoja, miten sitä pelataan, jotta pelin strategioita ja etenemistä pystyy ottelussa seuraamaan.

Hyvä keino ottaa tuntumaa taiteenlajiin on valita ensikokemukseksi jokin oopperaklassikko, kuten Georges Bizet’n Carmen, Giacomo Puccinin Tosca tai W. A. Mozartin Taikahuilu, Rusanen-Kartano sanoo. Teoksista löytyy monille tuttuja melodioita, joita mainos- ja elokuvamaailma on tehokkaasti hyödyntänyt.

– Joka puolelta tulee nykyisin niin paljon ärsykkeitä, että on henkisen kasvun paikka haastaa itseään kokeilemaan jotain uutta ja vain istua nauttimaan. Ooppera täyttää kaikki aistit.

Omaksi tämän hetken suosikikseen laulaja nimeää Claude Debussyn Pelléas ja Mélisanden, joka oli lokakuun puoliväliin asti Kansallisoopperan ohjelmistossa.

– Se oli täysin poikkeuksellinen, unenomainen kokemus. Esitys on visuaalisesti kauneinta, mitä olen tässä talossa nähnyt.

Kuva: Annu Hattunen

The post Täytettä aisteille appeared first on Souli.