Tehdään se itse!

 

 

Talvi 2014. Auton ikkunasta näkyy samaa vanhaa: autio ja hiljainen Kirkkonummen keskusta. Kotikunnan pysähtynyt tunnelma ja kulttuurielämän köyhyys olivat harmittaneet Krista Petäjäjärveä ja Soile Kortesalmea jo pitkään.

Mutta enää ei harmiteltaisi, vaan nyt tehtäisiin itse! Inspiraation lähde oli silmien edessä: vuosia tyhjänä seissyt OP-Pohjolan liiketila keskeisellä paikalla.

Oma osaaminen yhteishyväksi

Syksy 2014. Sama liiketila on kaikkea muuta kuin tyhjä. Seinät ovat täyttyneet kuvataiteesta, pop up -ravintolan kokit  hääräilevät lounaan parissa, ja lavalla nuoret virittävät kitaroitaan.

Valtioneuvos C. F. ja Maria von Wahlbergin rahaston apurahan turvin taiteilijaystävykset polkaisivat tilaan Kirkkonummen Kipinän, yhteisöllisen kulttuuritilan.

Kuka tahansa saisi tulla sinne kahden viikon aikana tekemään ja kokemaan itse taidetta. OP-Pohjola luovutti tilan taiteilijoiden käyttöön sähkökuluja vastaan.

Toteuta oma ideasi

  • Hanki hengenheimolainen. "Työpari on kullanarvoinen. Älä toimi yksin!"
  • Tutustu muiden tekemisiin. "Selvitä, onko joku toteuttanut vastaavan jutun. Poimi hyvät käytänteet."
  • Älä kuuntele epäilijöitä. "Mitä hullumpi idea, sitä todennäköisemmin se onnistuu. Ammu reippaasti yli!"

− taiteilijat Soile Kortesalmi ja Krista Petäjäjärvi

− Halusimme oman ammattitaitomme kautta tehdä paikkakunnan piilevää osaamista näkyväksi, kertoo Petäjäjärvi, performanssitaiteilija ja teatteri-ilmaisun ohjaaja.

Tapahtumien tuottamisessa kumpikin hyödynsi omaa osaamistaan. Kuvataiteilija Kortesalmi veti piirustuskursseja, Petäjäjärvi teki performanssia ja haastatteli paikallispäättäjiä. Lisäksi oli konsertteja, stand up -komediaa ja kokkauskursseja. Muun muassa.

Kaksikko ei kuitenkaan pidä Kipinää omana luomuksenaan. Kuntalaiset ottivat sen nopeasti omakseen.

− Ilmassa oli selvää yhdessä olemisen ja tekemisen kaipuuta. Kipinä tarjosi tälle tarpeelle kanavan.

Lupa kokeilla

Naiset näkevät Kipinän osana itse tekemisen (DIY, do it yourself) ilmiötä: kääritään hihat. Yhdeksi innoituksen lähteekseen he nimeävät ympäri Suomea − ja maailmaa − levinneen ruokatapahtuman, Ravintolapäivän.

− Omaehtoinen toiminta kertoo siitä, että ihmiset kyseenalaistavat passivoivaa ympäristöään. Kapinoidaan sitä passivoittamista vastaan! Kortesalmi tiivistää.

Pop up -projektit eivät liioin vaadi suurta sitoutumista, vaan tilasta ja tapahtumasta voi kävellä ulos yhtä helposti kuin sisäänkin.

Paljon toimintaa syntyi spontaanisti Kipinän kahden viikon toimintajakson aikana, kun tilaan poikenneet kuntalaiset tarjosivat osaamistaan. Katusoittaja siirtyi sohvalle musisoimaan. Vastavalmistunut nukketeatteritaiteilija loi lapsille esityksiä, ja omasta juustolasta haaveileva yrittäjä testasi tuotteidensa menekkiä.

− Kipinästä tuli monelle uuden identiteetin kokeilukenttä, Petäjäjärvi summaa.

Samalla se palveli perustajiaan. Yhteisötilan perustaminen oli tapa juurtua kotikuntaan, jonne kumpikin oli muuttanut perheineen muutamia vuosia aiemmin.

Kahvilan kynnys on matala

Järjestäjät uumoilivat, että yhteisöaktiivit ja kulttuuriväki löytäisivät Kipinän helposti. Mutta miten houkutella muitakin kuntalaisia? Ratkaisu oli lounaskahvila ja taidenäyttely. Ne loivensivat ensi kertaa käyvän pelkoja.

Kirkkonummen Kipinän elinkaari oli kaksi viikkoa. Perustajat luonnostelevat jo uusia apurahahakemuksia jatkoa varten.

Kirkkonummen Kipinän elinkaari oli kaksi viikkoa. Perustajat luonnostelevat jo uusia apurahahakemuksia jatkoa varten.

− Ei ole normeja sille, miten tällaisessa tilassa käyttäydytään. Se saattaa ahdistaa. Silloin sai turvautua näyttely- ja kahvilaetikettiin, Krista Petäjäjärvi hymyilee.

Oli myös löydettävä oikeat sanat kuvaamaan toimintaa.

− Kipinän kuvaus oli aluksi ”pop up art house”. Sitten tajusimme, että tuohan karkoittaa muut paitsi kulttuuriväen. Uudeksi sloganiksi tuli ”Kaikille avoin tila”,  Soile Kortesalmi nauraa.

Ystävykset ynnäävät kaksiviikkoisen tapahtuman tuloksia nyt kun sen päättymisestä on jo kulunut kuukauden verran aikaa. Kirkkonummen Kipinä jätti jälkensä yli 3 000 ihmiseen. Tapahtumia oli yli 50.

The post Tehdään se itse! appeared first on Souli.