Torshavnin kansalaisopisto – 3000 opiskelijaa ja 130 erilaista kurssia

 
Tänä vuonna opistossa voi myös ensimmäistä kertaa pitkään aikaan suorittaa toisen asteen oppimäärään kuuluvia kursseja matematiikassa, kemiassa ja englannissa. Vaikka valikoima on toistaiseksi vaatimaton, tämä on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.
Vielä 1980-luvulla opistossa oli tarjolla 14 eri toisen asteen kurssia. Talouskriisin vuoksi aikuisten koulutusmahdollisuuksia karsittiin ja nämä kurssit lopetettiin 1990-luvun alussa. Nyt toisen asteen kurssit on vihdoin otettu takaisin opetusohjelmaan.
Lisäksi opistossa on tarjolla suuri määrä eriaiheisia kursseja esim. kielten, musiikin, taiteen, käsitöiden ja elokuvien alalta. Ulkomaalaisille tarjolla on myös fäärin kieltä, kulttuuria ja yhteiskuntatietoutta opettavia kursseja.
Lisätietoa www.kvoldskulin.fo/english.html.