Välittävä yhteiskunta tarvitsee poliittista rohkeutta

 

Rautavaaran kuolonkolari ja Utsjoen puukotus puhuttavat. Yleisönosastoista välittyvät huoli äitien jaksamisesta ja opiskelijoiden mielenterveysongelmista, eivätkä huolet rajoitu siihen. Monenlaista arkipäivän havaintoa jaetaan nyt kanssalähimmäisten kanssa.

En ole varma, tietävätkö päättäjät aina päätöksensä seuraukset tai näkevätkö he Arkadianmäeltä suomalaisen arjen harmauden. Elämme päätöksenteon kuplassa. Meille on korostettu, että valtion velka on pakko saattaa kuntoon, muuten hukka perii. Suomi on laitettava kuntoon kaiken muun kustannuksella.

Kriisimaa Portugali ja kriisin rajoilla keinuva Belgia käyvät vertailukohteista. Valtionvelka Portugalissa on reilut 14 400 euroa asukasta kohden, kun Belgiassa liikutaan 33 000 euron tietämissä.

Portugali on rankattu kriisimaiden joukkoon samoin kuin Kreikka, mutta Belgia ei. Kummankin maan valtionvelka on yli 100 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT). Yhdysvaltain velkakellosta näkee verkossa muidenkin maiden velat. Yhdysvaltain 17 000 miljardin dollarin velka on 77 prosenttia BKT:sta.

Kun vertailukohteena on BKT, Ranskan ja Saksan velat näyttävät suurilta verrattuna Suomeen, missä valtionvelka lähentelee 100 miljardia euroa. Se on 57 prosenttia BKT:sta. Itse asiassa Suomen velkamäärän moni maa omisi itselleen.

Maailman velkaisin maa lienee Yhdysvallat. Sen velka asukasta kohden on noin 45 000 dollaria. Kriisimaisen joukkoon se ei silti ole joutunut.

Juju piileekin siinä, kuinka suureksi maan BKT on rankattu. Se on teoreettinen luku, jonka perusteella luokituslaitos voi manipuloida maan luokituksen ihan haluamalleen tasolle. Kuten Espanjan ja Portugalin tapauksessa kävi.

Poliittiselle päätöksenteolle jää siten tilaa. Lähivuosien haaste onkin, haluammeko Suomen olevan välittävä yhteiskunta. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta edellyttää rohkeita ja erilaisia päätöksiä.

Vyön kiristäminen taloudellisesti synkkänä aikana ei takaa parasta mahdollista tulosta, koska pahoinvoinnillakin on hintansa. Se tarkoittaa lisää järjetöntä väkivaltaa, välinpitämättömyyttä ja tulevaisuuden mahdollisuuksien hiipumista. Nyt tarvittaisiin juuri päinvastaisia viestejä: uusia innovaatioita, rohkeita avauksia ja lähimmäisyyttä.

The post Välittävä yhteiskunta tarvitsee poliittista rohkeutta appeared first on Souli.