Yksinäisyyttä voi torjua ennalta

 

 

Souli uutisoi viime viikolla valokuvaaja Trond Trosdahlin näyttelystä, joka kertoo yksin haudattavien siunaustilaisuuksista.

Aihe liikutti lukijoita ja herätti heissä tahdon toimia. Yksi olisi valmis osallistumaan siunaustilaisuuksiin vapaaehtoisena, toinen keräisi rahaa varattomina haudattavien nimikyltteihin.

– Yksinäinen hautaan siunaus ikään kuin korostaa ja alleviivaa täysin yksinäisen elämän: kukaan ei huomaa, että joku lähtee täältä. Siinä konkretisoituu, että ihminen on elänyt todella yksin, arvioi kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund HelsinkiMissiosta.

Se on yksi monista kansalaisjärjestöistä, jotka pyrkivät kitkemään yksinäisyyttä yhteiskunnasta. Aihe koskettaa useita, sillä etenkin kaupungeissa ilmiö korostuu.

– Kaupunkiin on helppo hukkua ja unohtua. Riski on suurempi niillä, joilla muutenkin menee huonosti, sekä yli 85-vuotiailla.

Pienet eleet ratkaisevat

Yksinäisyyttä ajatellaan usein henkilökohtaisena vastuuna, mutta Grönlundin mukaan se on ennen kaikkea yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen asia.

– Yksinäisyys aiheuttaa valtavaa inhimillistä kärsimystä ja sairastuttaa eli siinä mielessä se on myös taloudellinen kysymys. Onneksi asia on esillä julkisuudessa ja näkyy jo lobbauksen ansiosta puolueohjelmissa.

Auttamishaluisille Grönlund antaa neuvon: huomioi toisia arjessa ja lähiympäristössäsi.

– Jos huomaat esimerkiksi kaupan kassalla ihmisen, joka tahtoisi jutella, vaihda hänen kanssaan pari sanaa. Pieneltä tuntuvat eleet luovat yhteiskuntaamme välittämisen tunnetta. Se on tehokas keino.

Asiantuntija muistuttaa, että yksinäisiä voivat olla myös lapset ja nuoret. Heidän riskinsä eristäytyä kasvaa iän myötä, joten yksinäisyyteen pitäisi puuttua jo varhain koulussa.

Kuva: Annu Hattunen

The post Yksinäisyyttä voi torjua ennalta appeared first on Souli.