Vuoden alussa NVL Digital -verkosto järjesti Suomessa workshopin digitaalisesta osallisuudesta. Siellä keskusteltiin haasteista, joita liittyy siihen, miten tavoitetaan yhä digitaalisemmaksi muuttuvan yhteiskunnan kelkasta putoavat.
Tähän joukkoon kuuluu vanhemman sukupolven lisäksi myös muita ryhmiä. Sitran vanhempi neuvonantaja Tapio Huttula, joka toimii myös NVL Digital -verkostossa, mainitsee näistä yhden.
– Suomessa työelämässä on noin 300 000 ihmistä, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta. Tätä ryhmää on syytä tarkastella lähemmin.
Yksilöiden välillä suuria eroja
Koko Pohjola koostuu yhteiskunnista, jotka ovat muuttumassa yhä moninaisemmiksi. Samaan aikaan kaikilta ikäryhmiltä vaaditaan jatkuvaa oman osaamisen päivittämistä. Tapio Huttulan mukaan Suomella on digitaalisessa osallisuudessa samantyyppisiä haasteita kuin muilla mailla. Hän mainitsee kuitenkin joitain suomalaisen yhteiskunnan erityispiirteitä:
– Suomen väestöllä on korkea osaamistaso, mutta perustaitojen hallinnassa on suuria yksilöllisiä tasoeroja. Näin ollen myös suomalaisten digitaidoissa ja -kyvyissä on yksilötasolla erittäin paljon vaihtelua.
Suomen on löydettävä muita keinoja kuin insinööriys
Tapio Huttula korostaa, että kaikkien ikäryhmien on tärkeää pysyä mukana suomalaisen yhteiskunnan digitalisaatioprosessissa.
– Julkisen sektorin sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisaatio on hyvä esimerkki. Ikäihmisten täytyy nyt osata käyttää näitä palveluita itsenäisesti.
Miten Suomi pärjää muihin Pohjoismaihin verrattuna?
– Hyvin, Tapio Huttula vastaa ja luettelee esimerkkeinä Suomen ansiot teknisten ratkaisujen, digitaalisten palvelujen kehittäjänä ja myös osallisuuden luojana. Samalla hän nostaa esiin ominaisuuden, joka leimaa Suomea niin hyvässä kuin pahassa.
– Meillä on pitkään ollut maine varsinaisena ”insinöörien maana”. Nyt meidän täytyy ottaa muilta Pohjoismailta opiksi siinä, miten kehitetään käyttäjäystävällisempiä ratkaisuja, joissa huomioidaan myös käyttäjien kokemukset ja tarpeet.
Mihin Suomen pitäisi panostaa?
Tapio Huttulan mielestä tarvitaan kokonaisvaltaisempaa ajattelua.
– Digitalisaatio on ilmiö, joka leikkaa läpi koko yhteiskunnan. Sen vaikutukset osallisuuteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen on otettava huomioon aina ja kaikkialla.
Mitkä tekijät vaikuttavat yksilön osallisuuteen?
– Ensi sijassa koulutustaso, kielitaito ja ikä, Tapio Huttula vastaa.
Emme saa epäonnistua aikamme suurimmassa haasteessa
Olli Vesterinen toimii digitaalisen pedagogiikan yliopettajana Diakonia-ammattikorkeakokulussa (Diak) ja kuuluu myös NVL Digital -verkostoon. Hänellä on kokemusta ikäihmisten sopeutumisesta digiyhteiskuntaan.
– Minä ajattelen näin: Jos tosiaan haluamme osallistaa kaikki, meidän on samaan aikaan hyväksyttävä, että kaikkien täytyy päästä mukaan myös itse kehittämisprosessiin. Ikäihmisiä on kuunneltava, ja heidän on päästävä kertomaan tarpeistaan ja näkemyksistään.
Tästä tulee hieman mieleen iänikuinen keskustelu siitä, kumpi oli ensin – muna vai kana.
– Edellytyksenä tietysti on, että ikäihmiset käyttävät digitaalisia palveluita. Palautetta voi antaa vasta kun on ensin tutustunut palveluihin. Olli Vesterisen mielestä sukupolvemme suurin haaste on nyky-yhteiskunnan digikuilujen kaventaminen.
Mitä tapahtuu, jos Suomi ja Pohjola eivät onnistu vastaamaan haasteeseen?
– Silloin digitalisaatio menee sellaiseen suuntaan, joka ei ole sopusoinnussa arvojemme kanssa, Olli Vesterinen vastaa.
– Lue myös artikkeli ”De får tekniken att funka för alla” (ruotsiksi).
Jokainen paikka ja tilanne on oppimisympäristö
Olli Vesterinen näkee Suomen tilanteen valoisana, ja hänellä on rakenteellinen ehdotus digiosallisuuden parantamiseksi.
– Vastuu tulisi jakaa monien tahojen kesken, kuten esimerkiksi eri viranomaisten, kirjastojen, järjestöjen ja kuntien. Sellainen malli voisi toimia; tosin samalla tarvitaan myös hyvää valtiollista koordinointia.
Kumpikaan NVL Digitalin kahdesta suomalaisedustajasta ei ole halukas nostamaan Pohjoismaista esiin tiettyä mallimaata tai malliesimerkkiä, josta Suomi olisi oppinut erityisen paljon. Molempien mielestä pohjoismainen kokemus- ja osaamisvaihto on kuitenkin tärkeää kotimaan digitalisaatioprosessille.
– Maamme ovat profiileiltaan hyvin samankaltaisia. Siksi tarjolla on kautta linjan monia hyviä malleja, jotka ovat sovellettavissa Suomen olosuhteisiin, Olli Vesterinen toteaa.
Tapio Huttula on usein pohtinut, miten nonformaaleissa oppimisympäristöissä syntyvää oppimista voitaisiin tehdä näkyväksi ja hyödyntää yksilötasolla. Tämä liittyy vahvasti digitaalisen osallisuuden kehittämiseen; digiosallisuuden tulee lyödä leimansa kaikkeen ja kaikkiin suomalaisessa yhteiskunnassa.
– Lähtökohtana pitäisi olla, että jokainen tilanne ja paikka, koti ja työpaikka, on samalla oppimisympäristö.
