Aikuisten perusopetus on Ahvenanmaalla aivan uusi koulutusmuoto. Se on suunnattu ihmisille, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus.
Koulutus on jaettu kolmeen vaiheeseen, jotka ovat luku- ja kirjoitustaitovaihe, alkuvaihe ja päättövaihe. Päättövaihe vastaa yläastetta, ja se järjestetään Ahvenanmaan kansanopistossa. Koulutus alkoi lokakuussa 2021. Opiskelijat saavat opiskella kahden vuoden ajan niitä aineita, joita tarvitaan peruskoulun päättötodistuksen saamiseen. Päästäkseen suorittamaan päättövaihetta opiskelijan on oltava vähintään 17-vuotias ja hänen ruotsin taitonsa on oltava taitotasolla A2.
Aikuisten perustaito-opetuksen kohderyhmiin kuuluu Ahvenanmaalla henkilö, joka on
- saanut peruskoulun käytyään erotodistuksen tai ei lainkaan päättötodistusta,
- muuttanut Ahvenanmaalle ja aloittanut koulunkäynnin suoraan yläasteelta eikä siksi ole ehtinyt suorittaa koko peruskoulun oppimäärää tai
- muuttanut Ahvenanmaalle aikuisena ja käynyt kotimaassaan koulua vain vähän aikaa tai ei lainkaan tai joutunut jättämään koulun kesken.
Hasna Naasan ja Salah Moussa tulivat kolme vuotta sitten Syyriasta Ahvenanmaalle. Nyt he nauttivat opinnoista talvimaisemissa ja haaveilevat omasta yrityksestä tai jatko-opinnoista.
Opintojen sisältö
Opintoihin kuuluvat aineet ovat ruotsi tai ruotsi toisena kielenä, englanti, matematiikka, uskonto ja elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, biologia, maantieto, fysiikka, kemia, terveystieto, liikunta sekä valinnaisia aineita kuten tietotekniikka ja käsityö.
Kaiken tuon lisäksi opintoihin sisältyy yhteiskunnan jäseneksi kasvaminen.
– Keskitymme paljon tietotekniikkaosaamiseen. Siihen sisältyy kaikkea kampaamo- tai lääkäriajan varaamisesta viranomaissivustoilla asiointiin ja matkalipun varaamiseen. Ensin harjoitellaan taitoja, ja lopulta kaikki opiskelijat saavat kotiin oman tietokoneen. Harjoittelemme myös etäopetuksessa toimimista, sillä se yleistyy jatkuvasti, kertoo linjajohtaja, ruotsin ja englannin opettaja Eva Ekström-Andersen.
Hän mainitsee pedagogiseksi haasteeksi sen, että ryhmässä on neljä opiskelijaa, joilla on eri äidinkieliä ja joista yksi on ruotsinkielinen ahvenanmaalainen.
– Keskustelemme kaikesta ja puhumme paljon. Olemme myös saaneet tänne ison näytön, joka helpottaa huomattavasti lähiopetusta ja on hyödyksi myös siirryttäessä mahdollisesti etäopetukseen.
Eva nimeää esikuvakseen ruotsalaisen oppimateriaalien laatijan Tiia Ojalan. Ojala on ruotsi toisena kielenä -opettaja ja on työskennellyt paljon maahanmuuttajaoppilaiden ja kieleen perehdyttämisen parissa.
– Hänen materiaaleissaan on paljon sellaista, josta voi olla hyötyä yhteiskunnassa. Tämän koulutusohjelman opettajalla on oltava loistava yleissivistys tai hänen on hankittava sellainen, Eva sanoo ja painottaa olevansa parhaassa mahdollisessa ammatissa.
– Olen saanut myös olla mukana laatimassa aikuisten perusopetuksen kurssisuunnitelmia, jotka vastaavat peruskoulun opetussuunnitelmaa. Sehän on vain bonusta.
Hasna Naasan
Opiskelu on mieleistä
Tapaamme Hasna Naasanin ja Salah Moussan, jotka ovat aviopari. He ovat kotoisin Syyriasta ja saapuivat Ahvenanmaalle neljän lapsensa kanssa lokakuussa 2018. Paettuaan Syyriasta he asuivat ensin Turkissa.
Salah on aiemmin työskennellyt räätälinä, ja myös hänen vaimonsa on kiinnostunut ompelutyöstä. Hasna on myös keikkatyöntekijänä vanhainkodissa ja haluaisi suorittaa siellä myös kieliharjoittelunsa.
Hasna ja Salah ovat juuri tulleet liikuntatunnilta, ja nyt on lounaan aika.
– Saimme hyppiä hyppynarulla ja nyrkkeillä, liikkua ja myös venytellä, he kertovat.
Pariskunta kertoo myös hankalista ruotsin sanoista, jotka muistuttavat toisiaan mutta tarkoittavat aivan eri asioita – kuten yoga (jooga) ja jogga (hölkätä). Heistä on vaikeaa omaksua koko ajan uusia sanoja ja niiden merkityksiä.
Seuraavaksi Hasna ja Salah kertovat innoissaan metsäretkestä, jolla sytytettiin nuotio keskelle talvista maisemaa.
– Tämä on kaunista seutua, he sanovat.
Salah Moussa
Tulevaisuudensuunnitelmia
Kokopäiväopintojensa ohella perhe valmistaa ruokaa ja leivonnaisia ja myy niitä Maarianhaminan torilla. Heiltä voi ostaa niin baklavaa kuin falafelia. Pariskunta näyttää TikTokista videoita, joissa perhe tekee yhdessä ruokaa.
Salahin ja Hasnan haaveena on työskennellä vastaisuudessa yhdessä koko perheen voimin tai jatkaa opintoja aikuisten perusopetuksen jälkeen.
– Isäni oli puuseppä, ja osaan vähän niitä hommia. Ehkä jatkan opiskelua tai haen töitä, Salah pohtii.
Kaksi perheen tyttäristä opiskelee Ahvenanmaan ammatillisessa toisen asteen oppilaitoksessa merkonomiksi ja lastenohjaajaksi.
– He osaavat ruotsia paljon paremmin kuin me, mutta me opimme koko ajan, Hasna sanoo. Hän äityi suorastaan runolliseksi astuessaan Ahvenanmaan kansanopiston käsityöluokkaan, jossa oli neulekone.
– Silloin osasin opettaa jotain muille. Olen hyvin tottunut käyttämään neulekonetta, hän kertoo.