Formaali, nonformaali ja informaali oppiminen yhdistyvät uusissa koulutushankkeissa

 

 

Partioliike, elinkeinoelämä ja kansanopistot toteuttavat yhteistyössä nuorille suunnatun hankejohtamisen koulutusohjelman

Koulutusohjelman kehittämiseen osallistuu KFUM-partiolaisjärjestön lisäksi useita tanskalaisyrityksiä ja Viborgin lähellä sijaitseva kansanopisto Nørgaards Højskole. Monialaisen yhteistyön tuloksena opistossa käynnistyi tammikuussa 2008 viisi kuukautta kestävä opintolinja, jolla 18–24-vuotiaat nuoret suunnittelevat yhdessä hankkeita ja kehittävät samalla osaamistaan. Scout Academy -koulutus antaa nuorille nykyajan työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittavaa osaamista. Opiskelijat toteuttavat syrjäytymisvaarassa oleville nuorille suunnattuja hankkeita. Kohderyhmiä ovat esimerkiksi maahanmuuttajanuoret, vammaiset ja nuoret, joilla on oppimisvaikeuksia tai sosiaalisia ongelmia. Koulutus ei johda tutkintoon, mutta linjan suorittaneet saavat todistuksen koulutuksessa hankkimastaan osaamisesta.
www.scoutacademy.dk
www.spejdernet.dk/Aktuelt/Det_sker/ScoutAcademy.aspx
Trine Kruse Friis, trine(ät)scouts.dk

Uusi sirkustaiteilijakoulutus on kehitteillä ammattikorkeakoulun ja kansanopiston yhteistyönä

VIA University College ja kansanopisto Performers House toteuttavat yhdessä kansainvälisen sirkuskoulutuksen Tanskassa. Hanke on saanut sekä päättäjien että sirkusalan tuen. Koulutusohjelma käynnistyy helmikuussa 2009.
http://uc2008.net.dynamicweb.dk/Default.aspx?ID=364