Nuoret hakeutuvat korkeakoulutukseen

 
Islannin koulutusalan tutkimusinstituutti (The Educational Testing Institute) on tutkinut peruskoulunsa päättävien nuorten tulevaisuudensuunnitelmia. Tutkimustulosten mukaan lähes kaikki nuoret arvelevat päätyvänsä työtehtäviin, joissa vaaditaan korkeaa koulutusta. Hiljattain ilmestynyt raportti ”Nuoret vuonna 2006” perustuu 9. ja 10. luokan oppilaiden keskuudessa vuonna 2006 tehtyyn tutkimukseen, joka osoittaa, että korkeakoulutukseen haluavien nuorten määrä on noussut rajusti parin viime vuoden aikana. Vuonna 1997 puolet nuorista sanoi hakeutuvansa korkeakoulutukseen; vuonna 2005 jo 67 % pojista ja 77 % tytöistä ilmoitti menevänsä yliopistoon erittäin todennäköisesti tai todennäköisesti. Tutkimusinstituutin tutkimus tukee näitä lukuja, sillä sen mukaan 76 % 10. luokan oppilaista suunnittelee yliopisto-opintoja.
1048