Osaamisen kehittäminen työelämässä

Raporttiin on koottu verkoston osapuolten pohdinnat ja suositukset, joissa kuvaillaan niitä edellytyksiä, joiden osapuolet yhteisesti katsovat olevan tärkeitä työelämässä tarvittavaan osaamiseen liittyvän toimivan kehittämisjärjestelmän kannalta.

 
 Osaamisen kehittäminen työelämässä Osaamisen kehittäminen työelämässä

Raporttiin on koottu verkoston osapuolten pohdinnat ja suositukset, joissa kuvaillaan niitä edellytyksiä, joiden osapuolet yhteisesti katsovat olevan tärkeitä työelämässä tarvittavaan osaamiseen liittyvän toimivan kehittämisjärjestelmän kannalta. Verkosto päätti työskentelynsä käynnissä olevan koronapandemian aikana kesällä 2020. Kriisi konkretisoi nopeasti monet näkökulmat, jotka liittyvät työelämässä ja sitä varten tarvittavan osaamisen kehittämiseen ja joiden parissa verkosto työskenteli kahden vuoden ajan. Kriisi osoitti monella tavalla tietoisen osaamispolitiikan merkityksen ja sen, että sekä yhteiskunnan, yritysten että yksilöiden on nopeasti mukautettava osaamisensa ympäröivän maailman muuttuviin vaatimuksiin.

NVL:n verkosto ”Kompetens i och för arbetslivet”, koostuu työmarkkinaosapuolia (työntekijä- ja työnantajajärjestöjä) Tanskasta, Suomesta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista. Raportti on saatavilla myös englannniksi.

Raportti löytyy englanniksi ja ruotsiksi.

Lataa raportti täältä.