Täydennyskoulutusta lukihäiriöistä

 

Täydennyskoulutus antaa valmiuksia tehdä dysleksiatestejä, opettaa lukihäiriöisiä nuoria ja aikuisia ja ohjata heitä käyttämään kohderyhmälle suunniteltuja tietokoneohjelmia.
Koulutuksesta vastasivat rehtori Hans Pauli Christensen ja erityisopettaja Winnie Christensen tanskalaisesta Albertslundin aikuisoppilaitoksesta. Lisäksi kurssilla vieraili luennoitsijoita, joilla on erilaista asiaan liittyvää erityisosaamista.

Lukihäiriöisten yhdistys iloitsee täydennyskoulutuksesta

On suuri edistysaskel, että Färsaaret ovat saaneet ensimmäiset lukiopettajansa. Sen ansiosta lukivaikeuksia kokevat uskaltavat paremmin puhua ongelmistaan, sanoo yhdistyksen perustaja Anne-Karin Kjeld, joka on myös laatinut aiheesta peruskoulunopettajille tarkoitetun esitteen. Uuden koulutuksen myötä dysleksiasta myös tiedotetaan aiempaa paremmin, niihin liittyvä häpeä vähenee ja ihmiset uskaltavat hakea apua ja ohjausta.
Lukihäiriöisten yhdistys on vuosikausia ponnistellut parantaakseen lukihäiriöisten asemaa. Yhdistys on tuonut jatkuvasti esiin sitä, etteivät peruskoulunopettajien taidot ole riittäneet dyslektikkojen auttamiseen. Niinpä yhdistys iloitsee siitä, että yksittäisten ihmisten mahdollisuudet saada apua paranevat, että ongelmiin puututaan heti koulunkäynnin alkuvaiheessa, ja että lukivaikeuksia kokevien nuorten mahdollisuudet käydä koulunsa loppuun paranevat.  

Lisätietoa (fäärin kielellä).