28/03/2022

Danmark

Täydennyskoulutus, Harvaan asuttu alue, Koulutuspolitiikka, Yhtäläiset mahdollisuudet

Koulutusta hajautetaan suurkaupungeista koko maahan

Prosessi ja keskustelu aiheesta ovat meneillään.

Udflytning af uddannelser fra de store byer til hele landet

Koulutusta hajautetaan suurkaupungeista koko maahan

Kesäkuussa 2021 Tanskan hallitus solmi useiden puolueiden kanssa laajan sopimuksen koulutustarjontastrategian muutoksesta. Tavoitteena on, että yhä useampi hankkii koulutuksen ja että kaikki koulutukset ovat tarjolla koko maassa. Näin pyritään varmistamaan työvoiman saatavuus. Erityisen kiinnostuksen kohteena on hyvinvointiala, jossa on suuri työvoimapula.

Vuoteen 2030 mennessä tavoitteena on lisätä koulutuksen aloituspaikkoja suurkaupunkien ulkopuolella ja vähentää aloituspaikkoja suurimmissa kaupungeissa (5–10%, kuitenkin yliopistojen osalta 3–5%). Muutosta tuetaan taloudellisesti muun muassa myöntämällä enemmän tukea syrjäisempien alueiden oppilaitoksille. Kaikki oppilaitokset ovat ottaneet kantaa muutosprosessiin ja osallistuvat rakentavasti prosessiin. Muun muassa koulutuksen arviointilaitos EVA ja oppilaitokset ovat kuitenkin tuoneet esiin joitakin uuden strategian mahdollisia haasteita, kuten:

  • Tutkimusten mukaan melkein kaikissa suurkaupunkien ulkopuolella sijaitsevissa yliopistokoulutuksissa on vapaana aloituspaikkoja, kun taas suurkaupunkien vapaat paikat ovat vähentyneet huomattavasti.
  • Lukiossa parhaiten menestyneet opiskelijat hakeutuvat (usein pelkästään) suurkaupunkien oppilaitoksiin, ja opinnoissaan menestyneitä opiskelijoita voi olla vaikeaa pitää poissa suurkaupungeista (EVA).
  • Sopimus johtaa ammatillisen korkeakoulutuksen paikkavähennyksiin suurkaupungeissa (kuten Kööpenhaminassa).
  • Ikäluokkien pienuuden ja suuren maantieteellisen hajonnan huomioon ottaen voi olla hankalaa rekrytoida riittävästi valintaperusteet täyttäviä opiskelijoita.

Lisää aiheesta (tanskaksi):

Flere nyheder fra NVL

Managing and organising activities and solving problems are examples of transversal skills.

22/09/2023

Norden

The project results provide support to practitioners and counsellors, as well as, other stakeholders and strengthen cross-sector cooperation between practitioners, policy-makers and other stakeholders in order to build coherent VNFIL systems.

Nye langsigtede investeringer i voksen og efteruddannelse (VEU)

21/09/2023

Danmark

En ny trepartsaftale mellem Regeringen og arbejdsmarkedets parter skal være med til at sikre fremtidens kompetencebehov.

Tillögur að fimm stefnum í stafrænni inngildingu

20/09/2023

Norden

Nordic Network for Adult Learning (NVL) kynna fimm tillögur til að styðja við þróun stafrænnar hæfni meðal fullorðinna einstaklinga.

Share This