Hanke sai tukea Islannin aikuiskoulutusrahastolta. Hankkeessa keskityttiin työtehtäviin, jotka eivät edellytä formaalia koulutusta ja joiden arvellaan muuttuvan huomattavasti lähitulevaisuudessa.
Iceland Businessin kilpailukykyosaston johtaja Ingibjörg Ösp Stefánsdóttir osallistui hankkeeseen. Dialog-lehti tapasi hänet Teamsin välityksellä kysyäkseen hankkeesta ja aikuiskoulutuksen tilanteesta Islannissa.
– Kilpailukykyosastolla työskennellään monin eri tavoin islantilaisen työelämän kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Koulutuskysymykset ovat hyvin laajoja, ja meille käy yhä selvemmäksi, ettei formaali koulutusjärjestelmä välttämättä aina ole tärkeimmässä roolissa. Formaalin koulutuksen suoritettuaan ihmiset hankkivat osaamista non-formaalin koulutuksen, työelämän ja aikuiskoulutuksen kautta, eikä tuo osaaminen ole yhtään vähäarvoisempaa, Ingibjörg Ösp toteaa.
Yksilön osaamiseen lasketaan mukaan kaikki eri tavoin hankittu osaaminen, olipa se peräisin työelämästä, ammattikoulutuksesta, harrastuksista, koulusta, yhdistystoiminnasta tai perhe-elämästä. Kaikki oppiminen on arvokasta ja dokumentoinnin arvoista riippumatta siitä, missä se on hankittu.
CEDEFOPin tekemän tutkimuksen mukaan noin 85 % yksilön osaamisesta on hankittu formaalin koulutusjärjestelmän ulkopuolella. (CEDEFOP, 2018).
Ihmiset kartuttavat osaamista ja taitoja koko työuransa ajan. On tärkeää, että tuo osaaminen tehdään näkyväksi ja että sitä arvostetaan työelämässä. Tämä on yhä tärkeämpää nyt, kun työelämään osaamisvaatimukset muuttuvat kovaa vauhtia ja ihmiset vaihtavat työtä aiempaa useammin.
(Hankkeen loppuraportista)
Paljon on vielä kesken
– Aikuiskoulutuksessa on paljon keskeneräisyyttä. Meidän on kehitettävä puitteita ja järjestelmää sekä prosessin virallista puolta, jotta voimme arvioida ja tunnustaa työpaikalla tai aikuiskoulutuksessa hankitun osaamisen. Tämä pilottihanke, jonka aiheena on osaamisen validointi työelämässä tiettyjen standardien mukaisesti, on mielestämme tärkeä askel siihen suuntaan.
Me, jotka työskentelemme Iceland Businessissa koulutusasioiden parissa, olemme myös mukana Työelämän koulutuskeskus FA:n, Islannin aikuiskoulutusrahaston ja erinäisten muiden koulutusrahastojen johtokunnissa. Meidän mielestämme näiden tahojen välistä yhteistyötä on mahdollista kehittää ja vahvistaa sulassa sovussa. Kyse on kaiken kaikkiaan valtavista voimavaroista ja pääomasta, jota voitaisiin käyttää tehokkaammin, Ingibjörg Ösp sanoo.
Mitä tapahtuu pilottihankkeen loputtua?
– Nyt vuorossa on hankkeen ja sen tulosten esitteleminen sidosryhmille ja työnantajille. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä meidän on jaettava validointitietoa niille, jotka voisivat hyötyä osaamisen tunnustamisesta, ja herätettävä heidän kiinnostuksensa. Mukaan tarvitaan lisää väkeä. Olemme puhuneet siitä, että tätä järjestelmää voivat käyttää useimpien toimialojen yritykset riippumatta siitä, missä puolella maata ne sijaitsevat tai missä vaiheessa elinkaartaan ne ovat, Ingibjörg Ösp kertoo. – Jos yrityksellä on siihen resursseja, se voi kestävällä tavalla hoitaa validointiprosessia itse. Niille yrityksille, jotka eivät luota kykyynsä selviytyä validointiprosessista itsenäisesti, on tarjolla tukea ja ohjausta.
Laadunvarmistus ja luottamuksen luominen tärkeitä
– Uskon, että olemme pilottihankkeessa käyneet läpi kaikki laadunvarmistuksen ja luottamusta herättävän järjestelmän luomisen edellytykset. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan tietty työtapa, asiaankuuluva tietämys ja määriteltyjen laatukriteerien noudattaminen. Vaikka prosessi edellyttää keskitettyä hallintaa, yritykset tai toimialat voivat silti säilyttää sen suhteen määräysvaltaa. Nyt yritysten intressit joutuvat koetukselle, ja meidän on herätettävä niiden kiinnostus ja saatava ne osallistumaan kanssamme.
Tarvitsemme vahvoja edustajia. Pystymme kehittämään järjestelmää, kun tukenamme on aloitekykyisiä yrityksiä ja yksilöitä, jotka ovat kokeilleet osaamisen tunnustamista.
– Luulen, että asenteet ovat yleisesti ottaen muuttumassa. Uskoakseni pikkuhiljaa aletaan ymmärtää, että koulutusjärjestelmän tehtävä on luoda osaamista, ei pelkästään opettaa vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Koulutusjärjestelmässä on rakennettava ja harjoiteltava sellaista osaamista, jota tulemme lähitulevaisuuden haasteiden perusteella tarvitsemaan. Monet ammatit ovat muuttumassa ja jotkin katoamassa. Elämme pidempään ja vanhemmiksi ja jäämme työmarkkinoille pidemmäksi aikaa. Haluamme työskennellä pidempään. Tämän helpottamiseksi non-formaalin järjestelmän on otettava koppi työmarkkinoilla olevista ihmisistä tarjoamalla heille mahdollisuuksia parantaa osaamistaan ja omaksua tietoa, joita työelämän muuttuneissa olosuhteissa tarvitaan. Heille on tarjottava jotain sellaista, johon islannin kielessä ei oikein ole sopivaa sanaa – ”umskólun” eli uudelleenkoulutus on kenties lähimpänä, Ingibjörg Ösp pohtii.
– Non-formaalin koulutusjärjestelmän merkitystä aletaan ymmärtää paremmin, ja formaalin koulutusjärjestelmän ulkopuolisiin ratkaisuihin suhtaudutaan entistä arvostavammin ja kiinnostuneemmin.
Mitä hyötyä prosessista on yksilöille?
– Uskon, että se on yhtä lailla hyödyksi kuin kaikki muukin koulutus. Kaikki, mikä vahvistaa ja tukee osaamistamme työtehtävissä, antaa meille eväitä uralla kehittymiseen. Osaamisen kehittäminen vähentää työuupumuksen ja eristymisen riskiä.
Mielestäni osaamisen tunnustamisessa pätevät samat periaatteet riippumatta siitä, onko osaaminen hankittu työpaikalla vai formaalin koulutuksen kautta, kuten kurssilla tai oppilaitoksessa. Uskon, että kannustimet ja hyödyt ovat molemmissa tapauksissa samanlaisia. -Ingibjörg Ösp Stefánsdóttir
Taloudellisesti järkevää yhteiskunnalle
– Oikeastaan tämä on niin itsestään selvää ja loogista, että on uskomatonta, ettemme ole jo kauan sitten luoneet järjestelmää tämäntyyppisen osaamisen validoimiseksi. Tämä on tosiaankin kustannustehokkain tapa luoda elinkeinoelämän tarvitsemaa osaamista. Yhteiskunnan kannalta tämä tapa hankkia osaamista on paljon kustannustehokkaampi. Meidän pitää tunnustaa olemassa oleva osaaminen ja löytää tapoja sen validointiin ja tunnustamiseen virallisella todistuksella, joko todistuksella ammattiosaamisesta tai muulla standardoidulla tavalla.
Esimerkki
– Työntekijä on työskennellyt erikoistuneessa tuotantolaitoksessa tai asiantuntijatehtävissä kymmenen vuoden ajan, mutta päättää sitten siirtyä toisella paikkakunnalla sijaitsevaan samanlaiseen yritykseen. Vaikka hänellä ei olisi tutkintotodistusta toisen asteen oppilaitoksesta tai korkeakoulusta, hänellä on kuitenkin ammattiosaamisestaan todistus, joka vahvistaa, että hän on todistettavasti omaksunut tietyt tiedot ja taidot.
Ketkä osallistuvat käytännön järjestelmän luomiseen ja rahoittamiseen?
– Mielestäni on tärkeää harkita monia eri rahoitustapoja. Tähän hankkeeseen nimittäin kuuluu paljon toimijoita. On kohtuullista, että eri koulutusrahastot ovat mukana ja osallistuvat kustannuksiin. On myös luontevaa, että yritykset rahoittavat toimintaa halutessaan itse. Myös Islannin aikuiskoulutusrahasto voisi hyvin osallistua kustannuksiin. Minusta tässä tarvitaankin rahallista panostusta monelta eri taholta, jopa tunnustamisprosessiin osallistuvilta yksilöiltä.
– Minusta kyseessä on tärkeä ja erittäin arvokas työkalu, jota voidaan käyttää eri aloilla ja erilaisilla työpaikoilla. Siksi rahoitus voidaan järjestää monin eri tavoin.
– Myös tietyille aloille suunnatut erityispanostukset ovat tietysti mahdollisia. Joillakin aloilla on jatkuva työvoimapula, ja niiden osalta julkinen sektori ja muut sidosryhmät voisivat luoda yhdessä kannustimia. Sellaista olisi hienoa nähdä. Mielestäni sentyyppisiä hankkeita ei tarvitse sitoa tiettyihin rahoitusmuotoihin, Ingibjörg Ösp sanoo.
Keskitettyä valvontaa tarvitaan
– Hankkeen vahvuutena on, että validointiprosessi päättyy osaamisen muodolliseen tunnustamiseen. Siitä huolimatta arviointia ei kuitenkaan voida rajata tiettyjen tahojen, kuten Työelämän koulutuskeskus FA:n asiantuntijoiden tai keskusjärjestöjen tehtäväksi. Prosessin lopuksi tapahtuvan muodollisen tunnustamisen lisäksi on tärkeää, että prosessia valvotaan keskitetysti ja että prosessille sekä sen laadulle on määritelty keskitetyt standardit. Ei käy päinsä, että validointiprosessin toteuttaminen rajattaisiin vain tietyt kurssit käyneiden konsulttien yksinoikeudeksi. Se on mahdotonta siksi, että monilla työpaikoilla on paljon henkilöstöasioiden parissa työskenteleviä taitavia työntekijöitä, jotka ovat meitä paljon pidemmällä tässä asiassa. Näiden yritysten tulisi saada mahdollisuus hoitaa validointiprosessi omaehtoisesti, kuitenkin niin, että standardit ja prosessin lopuksi myönnettävä todistus ammattiosaamisesta hankitaan valvontavastuussa olevalta taholta. On luontevaa, että tämä taho on todistuksen myöntämisestä vastaava organisaatio.
Kaikkien ei tarvitse keksiä pyörää!
– Me tähän pieneen kansaan kuuluvat hairahdumme usein kuvittelemaan, että kaikkien täytyy keksiä pyörä. Liian moni taho tekee samaa asiaa. Sen huomatakseen tarvitsee vain katsoa yliopistojärjestelmää. Minusta on tavattoman tärkeää, että yritykset voivat itse järjestää validointiprosessin, mutta standardien ja todistusten tulee aina tulla samalta toimijalta. Sillä tavoin varmistetaan, että tulos on pätevä muuallakin kuin kyseisessä yrityksessä. Se on yksilön kannalta kaikkein tärkeintä.
Haluamme tukea yksilöitä – sehän tässä on päätavoitteena.
– Aikuiskoulutusjärjestelmässämme on se heikkous, että ihmiset voivat ajelehtia paikasta toiseen suorittaen kurssin siellä, toisen täällä ja työskennellä eri tehtävissä saamatta kokonaisvaltaista todistusta osaamisestaan, Ingibjörg Ösp toteaa. Joku voi saada todistuksen kymmentuntisen kurssin suorittamisesta yhdessä paikassa ja toisen kymmentuntisen toisessa paikassa. Osaamisesta ei kuitenkaan saada muodostettua kokonaiskuvaa. Se, ettei eri tavoin hankittua osaamista pystytä validoimaan virallisesti, vaikuttaa voimakkaasti ihmisen itseluottamukseen.
Miten voimme parantaa järjestelmää?
– Uskon, että tässä tarvitaan sekä sisällön että rakenteen muutosta. Järjestelmässämme on heikkouksia: olemme liian sidottuja eri puolella maata sijaitseviin elinikäisen oppimisen keskuksiin. Keskukset pysyvät vaivoin toiminnassa ja pitävät siksi tarjontansa minimissä. Pienessä maassamme kaikki keskukset yrittävät tarjota samaa. Jotkin keskukset pystyvät järjestämään juuri ja juuri tarpeeksi toimintaa pitääkseen palkkalistoillaan yhden työntekijän. Aikuiskoulutusrahaston parissa työskentelevillä ei ole kannustimia kehittää itseään.
Kehitystä tapahtuu liian vähän, ja prosessi on niin hidas, että osaaminen on melkein ehtinyt vanhentua siinä vaiheessa, kun opetussuunnitelma ja kurssit ovat käyneet läpi koko muodollisen prosessin. -Ingibjörg Ösp Stefánsdóttir
– Haluaisin, että alkaisimme käyttää huomattavasti nykyistä enemmän digitaalisia oppimisympäristöjä. Verkkopohjaista koulutusta voitaisiin tarjota interaktiivisessa digitaalisessa ympäristössä. Tällä en tarkoita videoluentojen katsomista ja tehtävien tekemistä vaan ihan oikeaa oppimisympäristöä. Lisäksi toivoisin, että nykyistä paljon suurempi määrä toimijoita saisi luvan järjestää aikuisille suunnattuja kursseja. Silloin koulutuksenjärjestäjien olisi pysyttävä huippuvireessä, ja koulutustarjonta pysyisi työelämän kehityksen tahdissa.
– Eri puolilla Islantia sijaitsevat elinikäisen oppimisen keskukset ovat tärkeitä aluekehitykselle. Minusta niiden tulisi erikoistua enemmän. Voisi ajatella vaikkapa, että Länsivuonojen alueen keskus johtaisi kalateollisuuteen liittyvää koulutustoimintaa. Jos Itävuonojen alueella tarvittaisiin kalastusalan koulutusta, se voitaisiin toteuttaa verkko-opetuksena tai valmiina koulutuspakettina. Kaikkien ei tarvitse tehdä samaa asiaa. Kyseessä on rakenteellinen heikkous.
Digitaalista kehitystä painotettava
– Sisällön osalta meidän on painotettava huomattavasti enemmän digiosaamista. Työelämän koulutuskeskuksessa saatavilla olevia opetussuunnitelmia ja työnkuvauksia tarkastellessa huomaa, että niissä on todella paljon puutteita. Hain esimerkiksi mittausteknologiaan liittyvää kurssia. Nykyisin kaikki tapahtuu tietokoneella ja mittausvälineillä. Mittausteknologiaa tai välineiden ja teknologian käsittelyä ei mainita nykyisissä opetussuunnitelmissa. Siellä ei lue juuri mitään uusista teknologioista, kuten digitaalisesta teknologiasta, droneista ja 3D-tulosteista, joita ollaan täyttä vauhtia ottamassa käyttöön. En ymmärrä, mihin tarpeisiin monet nykyisin käytössä olevat aikuiskoulutuksen opetussuunnitelmat vastaavat. Peruutuspeiliin ei kannata katsoa.
– Ymmärrän vastustuksen – on houkuttavaa myydä eteenpäin valmista tuotetta. Se on turvallisin tapa. Käytetään valmista opetussuunnitelmaa ja opettajia, jotka osaavat opettaa sen mukaisesti. Mennään yrityksiin myymään olemassa olevaa tuotetta sen sijaan, että mietittäisiin viiden vuoden päähän ja tarjottaisiin sellaista koulutusta, jota yritykset tulevat silloin tarvitsemaan.
– Olemme hyvin vakavassa tilanteessa, ja meillä on pitkä matka kuljettavana koulutussisältöjen ja -rakenteiden sekä järjestelmän osalta, toteaa Ingibjörg Stefánsdóttir, Iceland Businessin kilpailukykyosaston johtaja toteaa.
Hanketta käsittelevässä aiemmassa artikkelissa kuvataan hankkeen tausta ja kaikki sen vaiheet yksityiskohtaisesti: Realkompetanse-vurdering mot arbeidslivskriterier
