Tärkein tulos on, että oppimisen tapoja tulkitaan ja uudelleentulkitaan jatkuvasti eri aloilla. HR-johtajat ovat hyvin tietoisia siitä, että sekä teoreettista että käytännön koulutusta tarvitaan. He korostavat niin pitkän aikavälin strategisia osaamisen kehittämissuunnitelmia kuin tarvittaessa lyhyellä varoitusajalla toteutettavia paikallisia koulutuksia. Monet HR-johtajista ovat olleet halukkaita kokeilemaan uusia toimintatapoja.
Yksi esimerkki on niin sanottu 70:20:10-malli. Se perustuu ajatukseen, jonka mukaan 10 % työssä oppimisesta on formaalin koulutuksen tulosta, 20 % työkavereiden kanssa tehtävän yhteistyön tai muiden kanssa käydyn keskustelun tulosta ja 70 % työtehtävissä tapahtuvan oppimisen tulosta.
Luvussa on sekä teoriaa että käytännön näkökulmia. Se sisältää muun muassa yksityiskohtaisen katsauksen osaamisen kehittämistarpeiden syistä sekä ”nonformaalin oppimisen” vivahteikkaita kuvauksia, joissa käsite laajentuu kattamaan uusia taitoja ja tietoja opettavat ongelmanratkaisutehtävät.
Tavoitteena on, että tutkimuksen esimerkit antavat HR-johtajille käytännön opastusta ja inspiraatiota epävarman tulevaisuuden varalta. Lisätietoa täältä.
Tulokset on julkaistu uutena lukuna: Suggestions for an Uncertain Future raportissa People Management – Highligting Futures. Koko raportin voit lukea täältä.