Ihmiset eivät ymmärrä tiedettä – he ymmärtävät tarinoita
– sanoo kirjailija-aktivisti Andri Snær Magnason
Miten voimme välittää tehokkaasti ilmastokriisitietoutta suurelle yleisölle? Journalistit valittavat, etteivät ihmiset jaksa lukea ilmastoaiheisia artikkeleita. Mikä niissä on vikana? Myöskään toimitusten johto ei journalistien mukaan ymmärrä, miten tärkeää ilmastoaiheista kirjoittaminen on. Islannissa on kuitenkin mies, joka on onnistunut tavoittamaan yleisön kaunokirjallisuuden kautta. Hän on käsitellyt ilmastokriisiä näytelmien, fiktion, runouden ja lastenkirjojen kautta 28 vuoden ajan. Hänen mukaansa menestyksen avain piilee siinä, että käytetään kieltä, johon lukijat samaistuvat. Ihmiset eivät ymmärrä tiedettä, mutta tarinoita he ymmärtävät. Mies on nimeltään Andri Snær Magnason.
Kahtena viime vuonna Nordisk Journalistcenter (Pohjoismainen journalistikeskus) on järjestänyt Islannissa Pohjoismaiden ministerineuvoston tuella pohjoismaisille journalisteille suunnattuja ilmastoaiheisia intensiivikursseja. Kursseilla esiintyy maan eturivin asiantuntijoita. Yksi luennoitsijoista on tunnettu kirjailija Andri Snær Magnason. Hänen viimeisin ilmastokriisistä kertova kirjansa Tíminn og vatnið on suomennettu nimellä Ajasta ja vedestä. Andri Snærin kirjoja on käännetty yli 30 kielelle.
Andri Snær Magnason on sekä kansainvälisesti tunnettu kirjailija että islantilainen aktivisti. Hän on kirjoittanut useita ilmastoaiheisia kirjoja, joissa vedotaan ottamaan akuutti ilmastokriisi vakavasti.
Islannissa on noin 400 jäätikköä, ja islantilaiset näkevät niiden hupenevan vuosi vuodelta, Andri Snær huomauttaa. Jäätikkö nimeltä Ok on jo kadonnut ja julistettu kuolleeksi vuonna 2019. Jäljellä on vain tunturin paljas laki, johon pystytetyssä kyltissä lukee Kirje tulevaisuuteen. Tekstissä kerrotaan, että Ok on Islannin ensimmäinen kokonaan sulanut jäätikkö. Kyltissä todetaan myös, että kaikki 400 jäätikköä sulavat 200 vuodessa, elleivät ihmiset pysty hidastamaan tai mieluiten pysäyttämään ilmastokriisiä.
Sanojen merkitys ei aukea
– Olet kirjailija. Sinun pitäisi kirjoittaa ympäristökriisistä, sanoi yksi akateemisista mentoreistani. Siitä se sitten lähti, Andri Snær kertoo pohjoismaisille ilmastojournalisteille. Hän kertoo, että aiheen käsittely kirjailijana on haastavaa – etenkin siksi, että meillä ei ole siihen kieltä. Sanojen merkitys ei aukea meille.
– Ei merkitse mitään, jos sanomme, että meriveden pH-taso laskee vuoteen 2100 mennessä 8,1:stä 7,7:ään ja että se on suurin meressä tapahtunut muutos 50 miljoonaan vuoteen. Virke ei aukea meille. Se on kuin musta aukko, jonka sisään ei pysty näkemään. Vuosiluku 2100 ei sano meille mitään. Ymmärrämme luvun vasta sitten, kun se suhteutetaan ihmisen elinikään, kirjailija sanoo ja jatkaa: – Liitän ihmisen menneisyyteen, jotta ymmärtäisin tulevaisuutta. Ollakseni tieteellinen minun on oltava runollinen. Ollakseni rationaalinen tarvitsen mytologiaa. Hyödynnän paljon omaa perhettäni, kun kirjoitan ympäristökriisistä. Juttelin isovanhempieni kanssa. Heidän kauttaan aloin ymmärtää, miten paljon maailma on muuttunut. Milloin isoäiti näki ensimmäisen kerran elämässään hedelmiä, entä milloin hän näki setelirahan? Hänet lähetettiin kahdeksanvuotiaan lapsenpiiaksi, ja kotiin hän palasi neljäntoista ikäisenä. Toisesta isoäidistäni tuli aikuisiällä ensimmäinen islantilaisnainen, joka lensi. Isoisän lapsuudenkoti muistutti keskiaikaista maatilaa. Myöhemmin hän työskenteli kirurgina New Yorkissa ja leikkasi muun muassa Oppenheimerin. Ydinpommin isä symboloi ajankulua ja tiettyä aikakautta.
Mitä tytär kertoo lapsenlapsilleen?
Mutta millainen ymmärrys meillä oikeastaan on elämästä 300 vuoden päästä, Andri Snær kysyy.
Tulevaisuudesta puhuessaan kirjailija käyttää usein hahmottamisen avuksi tytärtään ja tämän elämänkaarta mittatikkuna, samoin kuin isoäitiään menneisyyttä käsitellessään. Miten vanha tytär on vuonna 2100, kun meriveden pH-arvo on laskenut 7,7:ään? Miten se vaikuttaa hänen elämäänsä? Mitä tytär kertoo lapsilleen ja lapsenlapsilleen? Andri Snærin mielestä tämä näkökulma havainnollistaa, mitä ympäristölle on tapahtumassa.
Mitä journalistit sitten voivat oppia Andri Snæriltä? Hänen mielestään ihmisiä ei pidä painostaa liikaa, sillä se johtaa vastareaktioon. Suurin haaste on kieli.
– En esimerkiksi käytä sanaa ilmastonmuutos. Yritän löytää muita ilmaisuja. Pohdin, käytetäänkö sitä sanaa enää 200 vuoden kuluttua. Sanaa ’holokausti’ ei ollut olemassa ennen holokaustia. Nimitys annettiin jälkikäteen.
– Myös sosiaalinen media on haitaksi. Lapset voivat viettää Tiktokissa hyvinkin viisi tuntia päivässä, eikä siellä ei opita pitkäjänteisyyttä. Siksi journalistit joutuvat taistelemaan huomiosta. Lisäksi heidän on myös vältettävä toistamasta samoja sanankäänteitä, joita on käytetty sata kertaa. Me tiedämme, mitä maailmassa tapahtuu, emmekä tee mitään. Luulemme vieläkin, että maailma pelastuu, kun ostamme Teslan, kirjailija-aktivisti Andri Snær Magnason toteaa lopuksi.
Tiivistelmä
Ympäristökriisiä koskevan tiedon levitys journalismin keinoin on usein haastavaa. Islantilaisen kirjailija-aktivistin Andri Snær Magnasonin mielestä sanoman välittämiseen tarvitaan uusia tapoja, ja erityisesti kielenkäyttö on tärkeässä osassa. Andri Snærin mukaan ihmiset eivät ymmärrä kriisin tieteellistä puolta, mutta tarinoita he ymmärtävät. Kriisi tulee suhteuttaa meidän elämäämme, menneisyyteemme ja tulevaisuuteemme. Andri Snærin viimeisin kirja Ajasta ja vedestä käsittelee ympäristökriisiä ja on käännetty lukuisille kielille.
