Ukrainan sodan myötä olemme kaikki yhtäkkiä joutuneet informaatiosodan keskelle. Sovin haastattelun toimittaja Heidi Finnilän kanssa, joka työskentelee mediataito-opetuksen parissa Svenska Ylellä.
– Puhelimeni soi juuri nyt erityisen paljon. Disinformaatio ja propaganda eivät sinänsä ole uusia ilmiöitä, mutta nyt sota on tullut lähelle. Yhtäkkiä ihmiset ovat tajunneet, että mediataitoja tosiaan tarvitaan ja että niitä tarvitsevat ihan kaikki.
Heidi Finnilän työpaikka Yle Kunskap on pieni toimitus, joka tuottaa yleissivistäviä aineistoja. Toimituksessa käsitellään tieteeseen, yhteiskuntatietoon ja luonnontietoon liittyviä aiheita.
– Nyhetsskolan (suom. Uutisluokka) tarjoaa kouluille mediataitoihin liittyvää aineistoa. Toisaalta luomme myös paljon tietoaineistoa kaikenikäisille ja erityisesti aikuisyleisölle. Hiljattain esimerkiksi kokosimme kriisinhallintaan liittyen tietopaketin kotivarasta, Finnilä kertoo.
Tervetuloa Trollibunkkeriin
Svenska Ylen verkkosivuilta löytyy Heidi Finnilän räväköitä ja osuvia videoita, jotka ovat samaan aikaan sekä hauskoja että huolestuttavia. Sivustolla voi myös kokeilla muun muassa Trollibunkkeri-nimistä pakohuonepeliä, jonka aiheena ovat valeuutiset ja disinformaatio. Helsingin kirjamessuilla bunkkeri on mukana siirrettävänä fyysisenä versiona.
– Siellä on pimeää ja pelottavaa, ja kokemus on hyvin kouriintuntuva. Me ihmiset opimme eri tavoilla, ja tämä on meille yksi tapa levittää tietoa.
Linkki suomenkieliseen Trollibunkkeri-peliin:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/11/11/trollibunkkeri
Heidi Finnilän kertoma kuulostaa mielestäni valtavan mielenkiintoiselta, ja pyydän häneltä lisää konkreettista aineistoa. Hän lähettää pikavauhtia pitkän listan Svenska Ylen sivuile koottuja videoita, testejä, tietovisoja ja lyhyitä juttuja.
– Olemme huomanneet, että tietovisamme ovat suorastaan uskomattoman suosittuja. Visat ovat hyvä tapa opetella uusia asioita. Niistä oppii silloinkin, kun vastaa väärin, Heidi Finnilä sanoo.
Testejä trolleista ja nettikeskustelutyyleistä
Heidi Finnilä on mukana tuottamassa aineistoa, jonka tarkoituksena on levittää mediataitoja ja niihin liittyvää tietoa kaikenikäisille kansalaisille. Tähän sisältyvät myös kaikki ne moninaiset petkutus- ja huijauskeinot, joille tavallinen ihminen saattaa netissä altistua.
Ylen aineistot opastavat esimerkiksi tunnistamaan tyrannit. Ylen sivuilla voi myös testata, millainen nettikeskustelija itse on (linkki vie suomenkieliseen testiin).
Heidi Finnilän videossa katsojalle kerrotaan kahdeksan tärkeää asiaa netin ansojen välttämisestä (ruotsinkielinen video).
– Meillä on myös testi, jonka avulla voi ottaa selvää sananvapautta rajaavista säännöistä: onko esimerkiksi poliisin parodioiminen sallittua? Heidi Finnilä kertoo.
Kenen tehtävä on kouluttaa kansalaisia?
– Mediataidot ovat laaja alue. Pohjimmiltaan niissä on kyse monilukutaidosta ja perustaidoista. Miten tavallinen tallaaja osaa suunnistaa valeuutisten täyttämässä maailmassa? Millaisia mediataitoja hän tarvitsee selviytyäkseen kriisin keskellä?
Nämä taidot ovat nykyisin osa luetun ymmärtämistä. Mutta kuka vastaa niiden opettamisesta kansalaisille? Kuuluuko yleisradioyhtiön ylipäätään ”leikkiä koulua” ja tuottaa muutakin kuin uutisia ja viihdettä? Heidi Finnilän mielestä vastaus on itsestäänselvästi kyllä.
– Meillä on ehdottomasti myös sivistyksellinen tehtävä, siitä ei ole epäilystäkään. Toimimme verorahoilla, ja tällaiset koulutusmuodot kuuluvat selvästi vastuualueeseemme.
Heidi luennoi vanhainkodissa
Heidi Finnilän työnkuvaan kuuluvat myös luentomatkat eri puolille Suomea. Ensisijaisina kohderyhminä ovat peruskoulun yläluokat, toisen asteen oppilaitokset ja opettajaopiskelijat. Toisinaan myös yhdistykset ja kansalaisjärjestöt haluavat hyödyntää yleisradioyhtiön tämänhetkistä asiantuntemusta.
– Kerran minut kutsuttiin luennoimaan vanhainkotiin. Nuoret ovat tosi taitavia käyttämään tekniikkaa ja oppimaan uusia sovelluksia, mutta kaikenikäiset ihmiset ovat juuri nyt yhtä hukassa netin uusien vaarojen suhteen, Heidi Finnilä toteaa.