This article was originally published in Swedish and has been translated to English and Finnish by EPALE, funded by the Erasmus+ programme.
Wille Bolinder oli hyvä piirtämään ja kävi nuorena taidekouluja. Tie vei vähitellen taideteolliseen korkeakouluun Konstfackiin, jossa hän kouluttautui graafiseksi muotoilijaksi.
– Mitä seuraavaksi? Aloitin työskentelyn mainostoimistossa, koska sen minä osasin. Sitten tuli internet. Pomoni sanoi silloin: sinähän olet muotoilija, voisitko yrittää perehtyä tähän? Kuinka navigoidaan sisältövirroissa ja käytetään painikkeita. Miltä painikkeiden tulisi näyttää? Ja miten sisältövirrat toimivat? Sehän oli todella aikaista internetin historiassa. Elettiin suunnilleen vuotta 1996.
Hänestä tuli verkkosivumuotoilun ammattilainen, ja hän työskenteli Icon Medialabissa. Yritys oli yksi sen ajan tunnetuimmista, ja suuryritykset saattoivat maksaa 15 miljoonaa (kruunua) tavallisesta kotisivusta.
– Se maksoi niin paljon, koska meidän piti kehittää kaikki. Meidän piti keksiä pyörä uudelleen joka kerta.Icon ja muut IT-yritykset menestyivät erinomaisesti muutaman vuoden ajan. Sitten IT-kupla puhkesi.
– Lopulta kaikki mureni, sillä myyjät olivat luvanneet kultaa ja mammonaa internetillä, mutta asiakkaat saivatkin vain kotisivut.
Sen jälkeen työ verkkopalveluiden parissa muuttui pienimuotoisemmaksi. Wille toimi freelancerina muutaman vuoden ajan.
– Silloin tein samaa työtä kuin Iconissa olin tehnyt, mutta pystyin tekemään samoja asioita alle sadalla tuhannella.
Uusia aikoja – taas
Hänestä tuli pienen toimiston osakas, jossa he tekivät suuria ja pieniä hankkeita. Työt pyörivät. Vuoteen 2016 asti.
– Vanha kollegani Iconilta rekrytoi minut tähän fintech-suohon, jossa työskentelin kolme vuotta. Se melkein musersi minut. En pysynyt kehityksessä mukana.
Wille oli itsenäisesti tehnyt kuudesta seitsemään erilaista luonnosta ja keskustellut niistä kollegoiden kanssa, valinnut yhden ja aloittanut työt. Tech-toimistossa piti kuitenkin tehdä niin sanottuja “Google design -sprinttejä”, joissa työskenneltiin joukkueena erilaisten digitaalisten ratkaisujen kehittämiseksi.
– Kaikki saavat olla mukana kommentoimassa ja touhuamassa. Sitten aloitetaan, ja järjestetään palavereita palavereiden pitämisestä! Enkä edes vitsaile.
– Kesti neljä viikkoa ennen kuin aloimme edes luonnostella. En kestänyt sitä. Stressasin hirveästi, koska emme saaneet mitään aikaiseksi. Tiesin, että minä saisin siitä syyt niskoilleni, koska olin vanhempi työntekijä.
Organisaation piti olla horisontaalinen, ja työ tehtiin ketterästi. Ketterässä organisaatiossa tiedon määrä ja muodollinen valta eivät riittäneet, ja esimiehenä et voinut puuttua yksityiskohtiin tai sanoa ihmisille, mitä tehdä. Yksi ongelma Wille Bolinderin mukaan oli se, että oli kuitenkin henkilöitä, jotka panttasivat tietoja ja saivat siten vallan.
– Se oli todella raskasta. Minun piti heittoistuimella laukaista itseni pois. Minulla oli laskuvarjo, joten sain vuoden palkan. Ja ajattelin: Nyt palaan freelanceriksi. Teimme pitchejä, yritimme myydä laskutusjärjestelmää. Mutta sain vatsanväänteitä jo ajatuksesta, että työskentelisin appien ja webin parissa. Tunsin, että se on jo ollutta ja mennyttä.
Eläkkeeseen 10-15 vuotta
Hänen täytyi keksiä jotain muuta.
– Olin 55-vuotias. Liian vanha työmarkkinoille. Mutta töissä pitäisi olla vielä 10–15 vuotta.
Eräs mies Willen venekerholta totesi: Hanki C-luokan ajokortti ja ala ajaa kuorma-autoa. Töitä riittää yllin kyllin.
Kuorma-autonkuljettaja oli aikoinaan huonosti koulutettu työ, mutta nykyään maanteillä liikkumiseen ja tavaran lastaamiseen tarvitaan useita ammattikirjoja ja muita kortteja. Työnvälityksen kautta Wille sai mahdollisuuden kouluttautua. Tämä antoi hänelle tarvittavan pätevyyden.
– Hommat käynnistyivät vauhdilla. Olin todella fokusoitunut onnistumaan. Vuoden koulutuksen jälkeen sitä saikin heti töitä! Saman tien sai mennä näyttämään, mitä osaa. Asiat lähtivät rullaamaan.
“Koen saaneeni tilaisuuden”
Nyt on kulunut lähes vuosi siitä, kun hän aloitti kuljettajana. Hän noutaa vaarallista jätettä Tukholman alueella. Reilun 30 000 kruunun kuukausipalkka on puolet siitä, mitä hän ansaitsi verkkopalvelutoimistolla, mutta hän pärjää. Hän ei koe tehneensä “käänteistä luokkaretkeä”.
– En juurikaan ajattele sitä, että olen vaihtanut alaa ja siirtynyt valkokaulustyöntekijästä duunariksi. Ajattelen ennemminkin, että olen saanut mahdollisuuden tehdä jotain aivan muuta, jotain käytännöllistä. Se on tavallaan statusmenetys, mutta olen aina samaistunut työväenluokkaan. Tulemme lähes kaikki työväenluokasta, jos mennään muutama sukupolvi taaksepäin. Kuorma-autonkuljettajat ja käsityöläiset ansaitsevat nykyään niin paljon rahaa, että he voivat asua omakotitalossa, ja he ovat myös eräänlaista keskiluokkaa.
Tietysti hänellä on joitakin entisiä kollegoita, joiden mielestä hänen olisi pitänyt edetä urallaan, ryhtyä luovaksi johtajaksi, konseptin kehittäjäksi tai joksikin muuksi. Kenties he ajattelevat, että hän on luovuttanut menemällä matalamman aseman ammattiin. Useimmat suhtautuvat kuitenkin myönteisesti, kun Wille kertoo uranvaihdostaan.
Hän on itse iloinen päästyään eroon stressistä ja kilpailusta, jota edellinen työ merkitsi. Uusi työ ei jää pyörimään ajatuksiin, kun työpäivä on ohi. Wille kertoo myös laihtuneensa kuluneen vuoden aikana 10 kiloa, koska hän on koko ajan liikkeessä.
– Tässä ollaan myös ulkona aivan eri tavalla kuin toimistotyössä. Näen vuodenaikojen vaihtumisen, ja sään vaikutuksen työhöni, hän sanoo.
Yksinolo on mukavaa
Työ on vastuullista ja sisältää paljon yksinoloa, mikä myös sopii Wille Bolinderille paremmin kuin edellinen työ verkkopalvelufirmassa, jossa oli jatkuvasti palavereita. Hän hyötyy kuitenkin myös vanhasta ammatistaan, jossa hän oppi palveluhenkisyyttä. Yksi syy siihen, miksi hänen esihenkilönsä palkkaa mielellään henkilöitä, jotka ovat kerryttäneet kokemusta muista ammateista on juuri asiakaspalvelukokemus. Tämä on tärkeää asiakkaiden kohtaamisessa.
Wille ei usko, että olisi selvinnyt ammatinvaihdosta 15 vuotta sitten. Nyt autot ovat ketterämpiä ja työtä helpottavat GPS ja automaattivaihteet.
Kehuja kuljetusyrityksessä ei kuitenkaan juuri jaella. Jos valituksia ei kuulu, on syytä olettaa kaikkien olleen tyytyväisiä. Mutta kun Wille sai ajaa yhtä uusimmista kuorma-autoista, hän yllättyi iloisesti – se oli merkki siitä, että hänen työpanostaan arvostettiin.
